Perussuomalaiset nousee valtuustoon johtoon Juankoskella. Puolue ottaa puheenjohtajuuden keskustalta, joka oli lokakuun kuntavaaleissa Juankosken suurin puolue mutta menetti asemiaan luottamuspaikkaneuvotteluissa, kun muut puolueet muodostivat teknisen vaaliliiton.

Perussuomalaisten, SDP:n, kristillisdemokraattien, Vasemmistoliiton ja kokoomuksen liitolla on 15 valtuutettua, keskustalla heitä on 12. Kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden keskusta puolestaan menettää Juankoskella SDP:lle.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajuuden lisäksi perussuomalaiset saa sosiaalilautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan paikat sekä teknisen lautakunnan varapuheenjohtajuuden. SDP:llä on kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikan lisäksi sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan puheenjohtajuus.

Keskustalle jää valtuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan, hallituksen varapuheenjohtajan sekä tarkastuslautakunnan puheenjohtajan paikat.

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginvaltuuston nykyinen puheenjohtaja Rauno Kettunen sanoo, että puolue yllättyi teknisestä vaaliliitosta.

- Tulimme neuvotteluihin yhteistyön hengellä ja sanoin, että keskusta on valmis luovuttamaan valtuuston puheenjohtajuuden mutta haluaa säilyttää hallituksen johtopaikan. Toiset ilmoittivat sitten vaaliliitostaan, joten neuvoteltavaa ei enää jäänyt, Kettunen toteaa.

Kettunen sanoo yllättyneensä eritoten siitä, että äärilaidat menivät nyt liittoon keskenään.

- Olen kokenut, että keskustan, SDP:n ja kokoomuksen yhteistyö on ollut hyvää nyt päättyvällä kaudella. Nyt nämä ryhmät halusivat yhtäkkiä yhteen perussuomalaisten kanssa. Mielestäni kyse on lapsellisesta valtapolitiikasta, mutta tämän mukaan nyt menemme, Kettunen sanoo.

Leppävirralla neuvottelut kunnan luottamuspaikoista ovat edelleen jumissa. Puolueet eivät ole sopineet uutta neuvotteluaikaa. Myös Leppävirralla muut puolueest ovat liittoutuneet valtapuolue keskustaa vastaan.