Kenestä on kyse?

Anna-Kaisa Ikonen

- Kyllähän tässä on käyty hyvät keskustelut oikeastaan kaikkien ryhmien kanssa. Ja tästä lähti muotoutumaan tällainen vahva, laaja koalitio, joka tuntuu hyvin toimintakykyiseltä ajatellen näitä edessä olevia vaikeita vuosia, kuvailee tuleva Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen neuvotteluja uuden valtuustokauden vallanjaosta.

Uuden valtakoalition Tampereella muodostavat kokoomus, SDP, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP. Koalitio kattaa 51 paikkaa 67:stä.

Ikosen mukaan neuvotteluissa lähdettiin hakemaan mahdollisimman laajaa pohjaa, jolla pystytään toimimaan Tampereella.

- Kyllä itse näen, että sillä on lisäarvoa, että meillä on suurin piirtein sama pohja kuin maan hallituksessa. Ihan vaikuttamisen ja muun kannalta pystymme jatkamaan tavallaan aluetasolla sitä, mitä valtakunnan tasolla tehdään.

Neuvottelukulttuuri kunnossa

Vaikka koalitiossa tai Nelosissa, kuten Tampereen ryhmittymää on alustavasti kutsuttu, on useampi kokki, se ei Ikosta huoleta.

- Mielestäni politiikka on sellaista, että meidän ei pidä pelätä sitä,jos meillä on erilaisia näkökulmia. Ne voivat jalostaa yhteisen näkemyksen paremmaksi. Se tarkoittaa ehkä enemmän yhteistä pohdintaa ja miettimistä, mutta jos meillä on yhteiset tavoitteet, uskon että keinojakin on silloin helpompi lähteä yhdessä etsimään.

- Ainakin tämä neuvottelukulttuuri, jolla olemme näitäkin tavoitteita valmistelleet, on ollut äärimmäisen hyvä, Anna-Kaisa Ikonen vakuuttaa.

Koalition laatima pohjaohjelma uudesta Tampereesta on vielä yleisluontoinen, vaikka siinä toki otetaan kantaa muun muassa pikaratikkaan ja rantatunneliin. Ikonen muistuttaa, että nyt laadittu paperi on lähinnä pohja varsinaiselle ohjelmalle.

Tulevina vuosina koalitio haluaa rakentaa menestystä Tampereelle niin, että täällä on hyvä yrittää, hakea työtä, opiskella ja elää. Palvelut halutaan myös säilyttää. Ennen kaikkea lasten ja nuorten palvelut, perheiden tuki sekä ikäihmisten palvelut nousevat esille.

Anna-Kaisa Ikosen mukaan tiukka taloustilanne asettaa päättäjät uudenlaisten haasteiden eteen. Niin kuntarakennemuutokset kuin seutuyhteistyökin tulevat olemaan isoja asioita. Ikonen väläyttää, että myös ihmisten osallisuutta voidaan viedä eteenpäin. Monia muitakin asioita on, joissa voidaan toimia uudella tavalla. Silti hyvää kehitystyötä, jota Tampereella on tehty, pitää myös jatkaa.

Kasvot poliittiselle päätöksenteolle

Mutta millaisen pormestarin Tampere saa?

- Tapani johtaa on varmasti osallistava ja yhteisöllinen. Kuuntelen paljon ihmisiä. Katson kauas, en välttämättä jää katsomaan yksittäisiä, pieniä asioita niin paljon. Ennen kaikkea pyrin luomaan yhteistä visiota tulevaisuuteen.

- Kyllä pormestari tehtävä on toisaalta organisaation johtamista. Se on ennen kaikkea poliittisten kasvojen antamista kaupungin päätöksenteolle ja siinä mielessä poliittisen järjestelmän johtamista, mutta se on myös verkostoiden johtamista ja yhdessä tekemistä kaupunkilaisten ja kaupungissa toimivien tahojen kanssa.

- Siinä mielessä tässä täytyy pystyä toimimaan hyvin monenlaisella tasolla, Ikonen lupaa.