Kokoomuksen kansanedustajan Sampsa Katajan mukaan on olemassa erilaisia käsityksiä siitä, mitä eduskunta tahtoi, kun se käsitteli liikennepoliittista selontekoa keväällä.

- Monen kansanedustajan mukaan liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) tulkitsee väärin eduskunnan tahtoa.

Katajan mukaan huoli esimerkiksi valtatie 8:n kohtalosta on aito.

- Kasitien osalta liikennepoliittisessa selonteossa todettiin, että kasitien kunnostamishanke käynnistetään 100 miljoonalla eurolla ja viedään suunnitelmien mukaan loppuun sitten kun rahaa saadaan jostain lisää. Missään vaiheessa ei puhuttu, että hanketta typistetään.

Katajan mukaan liikenneministerin pitää viedä asiaa uudelleen eduskunnan käsiteltäväksi, jos hänellä on epäselvyyttä eduskunnan tahdosta.

Valtatie kahdeksan remonttirahoista tihkui keskiviikkona julkisuuteen uutta tietoa.

Keskustan kansanedustajien mukaan valtateiden parannushankkeita aiotaan leikata useilla sadoilla miljoonilla euroilla. Ilta-sanomien haltuunsa saaman Liikenneviraston muistion mukaan leikkauslistalla on mm. kasitien remontti Turun ja Porin välillä. Kasitien remontin alkuperäinen kustannusarvio on 210 miljoonaa euroa. Ilta-Sanomat kertoo, että summa voi vähentyä 63 - 147 miljoonalla eurolla.

Ministeri Merja Kyllösen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö ei ole laatinut julkisuudessa ollutta muistiota, vaan sen on tehnyt Liikennevirasto. Kyllönen muistuttaa myös, että kyse on viraston sisäisestä valmistelusta.