Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev vierailee tänään keskiviikkona Suomessa. Hän saapuu Helsinkiin pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) kutsumana, mutta hän tapaa vierailunsa aikana myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön.

Medvedev ja Katainen keskustelevat tapaamisessaan muun muassa Venäjän ja Suomen välisistä kauppasuhteista, rajanylityskysymyksistä, Itämerestä sekä maailmantaloudesta.

Keskusteluissa käsitellään todennäköisesti myös viime aikojen lapsikiistoja. Vierailun alla antamassaan haastattelussa Medvedev korosti, ettei Venäjä aio loukata Suomen itsemääräämisoikeutta lapsikiistoissa. Hän ehdotti kuitenkin, että konflikteja ratkomaan voisi perustaa alan työkomission, joka ehdottaisi ratkaisuja käytännön tilanteisiin.

Aiheena tapaamisessa on myös metsäteollisuus. Pääministerit osallistuvat keskiviikkona Suomen ja Venäjän metsähuippukokoukseen, jossa molempien maiden johtavat asiantuntijat tarkastelevat monia metsäpolitiikkaan liittyviä aiheita. Huippukokouksessa pohditaan muun muassa puun käytön lisäämistä rakentamisessa sekä metsäalan uusia sijoitusmahdollisuuksia.