Keskustapuolueen piirien toiminnanjohtajat ovat parhaillaan lomamatkalla Kanarialla. Puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan matka on työmatka, eikä sen rahoitukseen käytetä euroakaan puoluetukia. Sipilän mukaan reissusta on päätetty jo viime keväänä ennen kuin hänet valittiin puolueen johtoon.
- Tämä on päätetty jo joskus viime keväänä, en edes ole ollut päätöksiä tekemässä, Sipilä totesi Yle Oululle.
Sipilän mukaan matkan 14 000 euron kustannuksista osan maksaa työnantaja ja loput työntekijät itse.
Puolueen kassaan ei matkasta tule lovea, Sipilä vakuuttaa.
- Puoluetukea siihen ei käytetä, ei euroakaan. Siihen on järjestetty erillinen rahoitus, puheenjohtaja selventää.
Sipilän mukaan hän itse on järjestänyt keräyksen rahojen kokoamiseksi. Suurimmat yksittäisten ihmisten tekemät lahjoitukset matkaa varten ovat alle 1 500 euroa.
Yksittäisten lahjoitusten pienuuden takia rahaa lahjoittaneiden nimiä ei tarvitse julkistaa.
Matka päätettiin järjestää, vaikka puolue painii talousvaikeuksissa. Tarkkaa perustetta keväiselle päätökselle Sipilä ei tiedä.
- En osaa sanoa, kun en ollut päätöksenteossa mukana. Mutta työmatka se joka tapauksessa on. Tiedän sen ohjelman, puheenjohtaja Juha Sipilä kertoo.