Mistä on kyse?
Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak vastaa Uusi Suomi -lehden blogissa lapsilisiä koskeneista mielipiteistään viikonloppuna heränneeseen kohuun.
Blogitekstissään Schubak pahoittelee Facebook-kirjoituksessa käyttämiään sanavalintoja.
- "Heikompi aines" oli erityisen harkitsematon sanavalinta - tällaisia termejä ei pitäisi vahingossakaan käyttää, Schubak myöntää.
Hän kuitenkin puolustaa kriittistä kantaansa lapsilisiin. Schubakin mukaan ne edustavat ajattelua, jossa Suomen ikärakennetta pyritään korjaamaan kannustimilla.
- Onko todella oikein valjastaa syntymättömät lapset jonkun yhteiskuntasuunnitelman tuotantopanokseksi, Schubak kysyy.
Vanhempien tulisi työllä ja säästöillä pystyä takaamaan lapsilleen hyvä ja turvallinen kasvuympäristö, Schubak sanoo.
- Mielestäni lasten hankinta on jokaisen oma asia ja siihen tulee ryhtyä vasta, kun on edellytykset tarjota jälkikasvulleen hyvä lapsuus ja nuoruus.