Kiitos vaali-innosta kuuluu Savonlinnan lyseon historian ja yhteiskuntaopin opettajalle Pentti Salervolle, joka innosti Karin jo lukiossa yhteiskunnallisiin asioihin. Karin lukiovuosina koulussa analysoitiin vaaleja senaikaisin välinein eli kynällä ja ruutupaperilla.

Vuodet ovat vierineet ja välineet muuttuneet. Kari Toiviaisen tietolähteenä olivat tällä viikolla Ylen vaalisivut.

- Se alkoi jo silloin vaaliyönä. Puolenyön aikaan lakkasin seuraamasta radiota ja televisiota ja rupesin katsomaan ihan rauhassa, miten Etelä-Savossa ja ennen kaikkea entisessä kotikaupungissa Savonlinnassa sekä entisessä työkaupungissa Mikkelissä on äänestetty. Nykyisen kotikunnan Juvan osalta kiinnosti lähinnä, miten nuoret äänestivät.

"Ei sitä tavallinen äänestäjä ymmärrä"

Hätkähdyttävin oli havainto äänestysprosentista. Kun siitä teki graafisen esityksen, korkein pylväs oli äänestämättä jättäneiden pylväs.

- Koko Suomessa 1,8 miljoonaa ihmistä jätti äänestämättä. Se merkitsee käytännössä, että neljän suurimman puolueen yhteenlaskettu äänimäärä on nipinnapin yhtä suuri kuin äänestämättä jättäneiden joukko.

- Turhaan puoluejohtajat ilkamoivat olevansa voittajia. Voittajia olivat äänestämättä jättäneet. Se on surkea asia demokratian kannalta.

- Demokratia tässä maassa ei näissä vaaleissa toteutunut. Jos trendi jatkuu eli lähes puolet jättää äänestämättä, se on surullinen homma.

Kari Toiviainen on tutkinut sellaisia äänestysalueita, joilla äänestysinto oli erityisen heikko. Hän arvelee heikon äänestysinnon näkyvän erityisesti sellaisilla alueilla, missä on paljon syrjäytymisuhan alla olevia ihmisiä.

- Epäilen, että äänestämättömyys siirtyy isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Lapset ovat kasvaneet kodissa, jossa yhteiskunnalliset asiat eivät kiinnosta eikä siellä välitetä ketä valtuustoon valitaan.

- Valtakunnan puoluejohtajat puhuvat ylätason asioista: kuntarakenteesta ja sotealueista. Ei sitä tavallinen äänestäjä ymmärrä.

- Väitän, että Mikkelin Anttolan korkea äänestysprosentti perustui siihen, että anttolalaiset äänestivät oman terveysaseman säilyttämisen puolesta.

- Tällaisia asioita ehdokkaitten pitäisi nostaa keskusteluun. Tärkeimpiä ovat lähiasiat eivät ylätason asiat, Toiviainen usuttaa.

Kansanedustajat vetureina Savonlinnassa, ei Mikkelissä

Kari Toiviainen silmäili myös, miten Mikkelin ja Savonlinnan kansanedustajat keräsivät ääniä.

- Mikkeliläiset kansanedustajat Kokoomuksen Lenita Toivakka ja SDP:n Pauliina Viitamies eivät olleet millään äänestysalueella äänikuningattaria. Sen sijaan Savonlinnassa Perussuomalaisten Kaj Turunen ja SDP:n Jouni Backman olivat noin kymmenellä äänestysalueella äänikuninkaita.

- Onko niin, että Mikkelissä ei haluta tukea istuvia kansanedustajia vai onko se protesti siitä, että kansanedustajien ei pitäisikään osallistua kunnallispolitiikkaan? kysyy Toiviainen.

- Perussuomalaisten Jukka Pöyry Mikkelistä ja Kaj Turunen Savonlinnasta nostivat selvästi perussuomalaisten kannatusta.

Kari Toiviaisen mukaan Perussuomalaisten voitto Mikkelissä ja Savonlinnassa on näiden kahden miehen ansiota. Ilman heitä perussuomalaisten valtuustoryhmät olisivat jääneet paljon pienemmiksi.