Kun kuntavaalitulos oli vihdoin selvä, aloin pohtia, pitäisikö tuoreille poliitikonaluille kertoa oikeamielisyyden nimissä samoista työkaluista kuin mitä joukkojen johtajatkin vaalikampanjoiden aikana - ja niiden välissä - käyttävät.

Niin ikään alkoi tuntua arvokkaalta myös se, että äänestäjät ja toimittajatkin saisivat tietää, millaisia kikkoja heitä ja mediaa kohtaan käytetään, jotta ihmismieleen päästään vaikuttamaan. Läpinäkyvyyden nimissä kokosinkin vanhoista oppikirjoista niin sanottujen spin doctoreiden käyttämiä mediatekniikoita. Niitä sopii nyt alkaa käyttää vaikka kunnanvaltuustojen kokouksissa ja paikallisen median haastatteluissa. Voin taata, että keskustelu kuntaliitoksista ja sote-uudistuksesta saa niiden avulla uutta väriä…

Eritoten Yhdysvalloista ja Britanniasta peräisin olevista poliitikkojen kikoista ollaan oltu Suomessa vähän ”hys hys”. Jos niitä väitetään käytetyn, se innokkaasti kiistetään. Tai ei sitä ainakaan myönnetä. Todellisuudessa nuo kikat näkyvät ja kuuluvat suomalaistenkin yhteisten asioiden hoitajien toiminnassa. Kukin saa nämä luettuaan päätellä, tunnistaako näistä jonkun poliitikon?

Siis, olkaa hyvä. Kieli poskessa koottu aloittelevan poliitikon huoneentaulu:

Kyllä näillä opeilla kansa kiinnostuu ja äänestysprosentti nousee. ;-)

Tuoreen poliitikon luettavaksi: