Maakunnan ääniharavaksi kohonnut Satu Taavitsainen (sd) ja Mikkelissä kolmanneksi eniten ääniä kerännyt Seija Korhonen (kesk.) ovat vahvimmin ehdolla Mikkelin valtuuston ja hallituksen johtoon. Kaupunginhallituksen uusi puheenjohtaja tulee todennäköisimmin Keskustan riveistä, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja SDP:stä.

Kumpikin ääniharava on kiinnostunut puheenjohtajuudesta. - Keskusta on valmis ottamaan vastuuta, kiteyttää Seija Korhonen oman mielipiteensä.

- Haluamme kuunnella kuntalaisia herkällä korvalla ja tehdä yhteistyötä kaikkien puolueitten välillä. Toivon, että kuntatasolla ei tehdä hallitus-oppositio -politiikkaa, vaan toimitaan yhteistyössä Mikkelin eteen, sanoo Seija Korhonen.

Kaupunginjohtaja Kimmo Mikanderin budjettiesityksessä on ensi vuodelle neljänneksen veroprosentin korotusehdotus.

Seija Korhonen näkee, että kaupungin organisaatiossa ja toimintatavoissa on paljon kehitettävää.

- Entisillä järjestelmillä kulut nousevat koko ajan. Pitää olla realistinen kuinka paljon palkkakustannukset nousevat, samoin pitää olla realistinen, että valtionosuudet laskevat, nykyhallitus vie kunnilta paljon toimintamahdollisuuksia.

Hyvänä viestinä Korhonen pitää valtion aikomuksia kuntien tulorahoituksen vahvistamisesta ja mainitsee esimerkkinä jäteverorahoituksen. Samoin hän uskoo pieniin tuottoihin, jotka kunta saa asiakasmaksuista.

- Veroprosenttia ei voida pitää alhaisena palveluiden kustannuksella. Mutta emme voi lähteä sille tielle, että veroja korotetaan koko ajan. Se on helppo tie, mutta yhteistyön tie on parempi. Mietitään, miten ja millä rakenteella rakennamme uutta yhteistä Mikkeliä.

Ihmisiä kuunnellen

Mikä muuttuu uuden valtuuston johtamassa Mikkelissä?

- Olemme molemmat Seijan kanssa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Varmasti tulee herkempää ihmisten kuuntelua ja ainakin itse haluan edistää avoimuutta, vastaa Satu Taavitsainen.

- Asiat pitää valmistella avoimesti, valtuuston pitää jo valmisteluvaiheessa tietää asioista. Kaikki esityslistat liitteineen, pöytäkirjat ja kaikki oheismateriaali on oltava netissä luettavissa, koska se edistää kansalaisten mahdollisuutta päästä vaikuttamaan asioihin etukäteen.

- Kaupunginjohtajan budjettiesitys on todella tiukka. Siellä puuttuu sosiaali- ja terveystoimesta vajaa neljä miljoonaa euroa. Erittäin huolestuneina tästä puhuttiin jo vaalien aikaan. Kun kaikki mahdollinen on jo juustohöylätty, jää miettimään, mistä se neljä miljoonaa otetaan.

Satu Taavitsainen pitää alimitoitettua budjettia myös moraalisena ja eettisenä kysymyksenä. Esitys perustuu mm. siihen, että vammaispalveluista leikataan 1,2 miljoonaa euroa ja toinen 1,2 miljoonaa mielenterveys- ja päihdekuntoutujilta.

- Minä en ainakaan voi tällaista hyväksyä moraalisesti.

- Jos pystyisimme vähentämään kuluja ostopalveluista, sieltä voisi löytyä rahaa. Mehän maksamme huonosta työllisyyden hoidosta kaksi miljoonaa sakkomaksua Kelalle.

- On puhuttu yhden veroprosentin korottamisesta. Se toisi 8 miljoonaa euroa. Silloin rahaa olisi myös investointeihin: koulujen sisäilmaongelmiin ja Siekkilän päiväkotiin, jossa korjausaste on 80 prosenttia.