Ah-keskuksen parannustöitä ja vuoden 2015 MM-kisojen rahoittamista vastustavan valtuustoaloitteen allekirjoitti vaalien alla 13 valtuutettua eri puolueista. Heistä kymmenen tavoitteli vaaleissa jatkopestiä.
Vielä vahvistamattoman tuloksen mukaan kontiolahtelaiset äänestivät kymmeniköstä uuteen valtuuston kuusi ja varapaikoille kolme.
Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja, keskustan Anne Romppanen keräsi 240 ääntä. Enemmän ääniä kunnassa (344) sai vain keskustalainen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mika Kuusela, joka on puolustanut tiukasti ampumahiihtokeskuksen kehittämistä ja sovittuja päätöksiä.
Kontiolahden ampumahiihtokeskuksen kehittämisen ja hankesuunnitelman 2012-2014 toteutuksen keskeyttämistä kunnan heikon taloudellisen tilanteen vuoksi vaativan valtuustoaloitteen allekirjoittivat 8. lokakuuta Anne Roppanen (kesk.), Jouni Mertanen (kesk.), Anneli Parkkonen (kesk.), Johanna Romppanen (kesk.), Mika Hiltunen (ps.), Jorma Soikkeli (ps.), Kauko Ryhänen (ps.), Pirkko Möntti (sd.), Sami Pajunen (sd.), Martti Seeslahti (vas.), Mauri Tikkanen (kok.) Veli-Matti Sorvari (vihr./sit.) ja Risto Piirainen (vihr.).