Imatran Keskusta vietti vaali-iltaa kahtalaisissa tunnelmissa. Toisaalta puolue otti valtakunnallisesti torjuntavoiton, mutta Vuoksen varrella kunta tuli tupaan kahden valtuustopaikan verran. Viiden valtuutetun sijaan keskustalaista politiikkaa ylläpidetään Imatralla kolmen valtuutetun voimin. Yksi heistä on yli 200 ääntä kerännyt Kari Toivanen.
- Omasta äänimäärästä täytyy olla tyytyväinen, mutta kahden paikan vähennyksellä lähdemme tulevaan valtuustokauteen kyllä täysin uudesta asetelmasta.
Toivanen uskoo, että puolue saa tavoitteitaan läpi myös jatkossa hyvällä yhteistyöllä, vaikka kaksi paikkaa puolue menettikin.
Toivasen lisäksi Keskustan valtuutettuina ovat Veikko Lankinen sekä uutena kasvoja valtuustoon noussut Helena Roiha.
Isoja asioita edessä
Toivainen ennakoi tulevasta nelivuotiskaudesta haastavaa, sillä käsiteltäväksi tulee merkittäviä päätöksiä.
- Iltakouluja joudumme varmasti pitämään ja myös avainhenkilöiden valinnat tulevat olemaan olennaisia, Toivonen povaa.
Imatralla on puhuttu konsensuspolitiikasta, mutta Toivanen muistuttaa että kaikissa asioissa ei yksimielisiä päättyneellä kaudella ei suinkaan oltu.
- Äänestimme useista asiosta, kuten esimerkiksi uudesta jäähallista, hän muistuttaa.