Uuden Oulun valtuusto
Suomen Keskusta: Paikat 19
Suomen Kokoomus: Paikat 13
Vasemmistoliitto: Paikat 10
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue: Paikat 9
Perussuomalaiset: Paikat 8
Vihreä liitto: Paikat 7
Suomen Kristillisdemokraatit: Paikat 1
Keskusta nousi suurimmaksi puolueeksi uudessa Oulussa. Puolue keräsi 27 prosenttia äänistä ja sai valtuustoon yhteensä 19 paikkaa. Haukiputaalainen kansanedustaja, keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Mirja Vehkaperä keräsi puolueestaan eniten ääniä, 1132.
Kokoomus sijoittui uuden Oulun vaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi 19,9 prosentilla. Puolueen paikkasaldo uuden Oulun valtuustossa on 13.
Vasemmistoliitto sai puolestaan valtuustoon kymmenen valtuutettua. Valtuustoon uutena noussut Hanna Sarkkinen keräsi huimat 1310 ääntä, eniten koko uuden Oulun ehdokkaista.
SDP:lle valtuustopaikkoja kertyi yhdeksän kappaletta ja Perussuomalaisille kahdeksan. Tähän asti Oulun kaupunginvaltuustossa on istunut kolme perussuomalaista valtuutettua.
Vihreät jäi vaalitaistossa kuudenneksi seitsemällä paikallaan ja kristillisdemokraatit saivat yhden valtuutetun.
Ympäryskuntien ehdokkaat menestyivät hyvin
Neljässä Oulun kaupungin ympäryskunnassa Oulunsalossa, Haukiputaalla, Yli-Iissä ja Kiimingissä mietittiin etukäteen kuumeisesti, kuinka moni liitoskunnan ehdokas lopulta pääsee läpi uuden Oulun valtuustoon.
Nyt tiedetään, että valtuustoon valituista 67:stä valtuutetusta vajaa kolmannes tulee pienistä ympäryskunnista ja neljä vuotta sitten Ouluun liittyneen Ylikiimingin alueelta.
Ensi vuonna voimaan astuvan viiden kunnan kuntaliitoksen ennakoitiin innostavan ihmisiä vaaliuurnille. Äänestysinto jäi kuitenkin lopulta uudessa Oulussa yllättävän vaisuksi. Äänestysprosentiksi tuli 53,7.
Uuden Oulun valtuusto kokoontuu ensimmäisen kerran marraskuun 12. päivänä. Edessä on suuria päätöksiä, kun tuleva suurkunta on muun muassa joutumassa tiukalle säästökuurille.