Perussuomalaisten nousua neljään valtuustopaikkaan vauhditti jo viime vaaleissa valtuustoon noussut Harri Tauriainen. Tauriainen saavutti Kemin äänikuninkuuden 460 äänellä.

Vasemmistoliitto menetti yhden paikan, vaikka ääniharava Sari Moisanen panikin vahvasti hanttiin perussuomalaisten Tauriaiselle ja jäi hänestä vain viisi ääntä. Vasemmistoliitto pysyi Kemin suurimpana ryhmänä saaden 15 paikkaa.

Demarien ja Keskustan paikat karkasivat perussuomalaisille, mutta Vihreä liitto onnistui pitämään ainokaisen valtuustopaikkansa. Myös Kokoomus sai "torjuntavoiton", eli pysyi kuudessa valtuustopaikassa.

Valtuustoon valittiin tällä kertaa 17 uutta valtuutettua 42:sta. Perussuomalaisten ryhmän kolme uutta valtuutettua ovat Esko Särkelä, Riitta Kapraali ja Anneli Rantala. Vasemmistoliiton valtuustoryhmässä seitsemän valtuutettua on uusia.

Merkillepantavaa Kemissä on myös se, että äänestysaktiivisuus jäi romahdusmaisesti viime vaaleista. Äänestysprosentti laski 55,3 prosenttiin.