Taivalkoski:

Asukasluku: 4 459

Veroprosentti: 19,75

Velka per asukas: 219 euroa

Väestöllinen huoltosuhde: 2010: 58,7 ja 2030: 106,2.

Vaalit 2008: Keskusta 17, Sosiaalidemokraatit 6, Perussuomalaiset 2, Kokoomus 2

Huoltosuhde: lasten (0-14 v.) ja yli 64-vuotiaiden määrä sataa työikäistä kohden

Lähteet: Tilastokeskus, valtiovarainministeriö

Yksi vaalien yhteisistä teemoista on työllisyyden kehittäminen. Sitä parannetaan lähes kaikkien ehdokkaiden mukaan, puolueista riippumatta, kaivostoiminnan käynnistämisellä.

Taivalkosken kunta on sijoittanut Mustavaaran Kaivos Oy:n osakkeisiin 250 000 euroa. Valtuutetut haluavat lähes laidasta lukien olla mukana kaivoksen avaamisessa.

1980-luvulla suljetun vanadiinikaivoksen odotetaan käynnistyvän uudelleen vielä tällä vuosikymmenellä.

Taivalkosken 27-jäsenistä valtuustoa hallitsee 17 paikalla Keskustapuolue. Sosiaalidemokraateilla paikkoja on kuusi ja perussuomalaisilla sekä kokoomuksella kaksi.

Paikkajakoon ei ennusteta Taivalkoskella suuria muutoksia. Perussuomalaisten lista on kasvanut viime kuntavaalien kuudesta ehdokkaasta kymmeneen. Puolueen paikallisosaston puheenjohtaja Ahti Nevanperä ennustaa puolueelleen peräti viittä paikkaa nykyisten kahden sijaan.

- Tavoitteita pitää olla, Nevanperä toteaa.

Pientä ristivetoa valtuustossa perussuomalaiset ovat saaneet aikaiseksi muun muassa lähipalveluista keskusteltaessa.

- Olemme vahvasti sitä mieltä, toisin kuin esimerkiksi Keskusta, että kyläkoulut pitää säilyttää niin kauan kuin mahdollista. Niiden lakkauttamisilla ei pidemmän päälle synny säästöjä, Nevanperä sanoo.

Taivalkoskella ollaan lähes yksimielisiä myös kuntaliitoksesta: Taivalkosken tulee säilyä itsenäisenä.