Keskusta vaati jälleen torstaina eduskunnassa opetusministerltä tietoja koulutuspaikkojen vähentämisestä. Keskustan mukaan ammatillisten koulutuspaikkojen lakkautuspaperit ovat odottaneet jo kuukauden ministerin pöydällä. Gustafssonin mukaan ministeriön virkamiesten selvitykset ovat vielä puutteellisia ja niihin palataan vaalien jälkeen.
Kansanedustaja Tuomo Puumala (kesk.) vaati ministeriä julkistamaan esityksen.
- Koska vaalit ovat lähellä te ette uskalla julkistaa tuota paperia ja se on mielestämme kansavallan aliarviointia. Tuossa paperissa on kyse siitä, että ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja leikataan erittäin rajusti eri puolilla Suomea.
"Löysiä tarinoita"
Gustafsson puolestaan syytti Puumalaa löysistä tarinoista vaalien alla.
-Taitaa olla vaalit lähellä, kun teitä kuuntelee.
Hän sanoi, että ministeriön johtoryhmässä käsiteltiin asiaa alkuviikosta. Hän ei kuitenkaan ollut vielä tyytyväinen selvitykseen, jossa oli arvioitu myös jo aiemmin päätettyjen korkeakoulupaikkojen vähennysten yhteisvaikutusta maakunnallisesti ja alueellisesti. Selvitykseen palataan ministeriössä ensi viikolla.
- Olen vakuuttunut siitä, että jos edustaja Puumala olisi opetusministeri hän olisi varmaan toiminut tässä asiassa yhtä vastuullisesti.
Koulutusta ei keskitetä
Gustafssonin mukaan ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja on tällä hetkellä 76 prosentille nuorista. Ikäluokkien pienenemisen vuoksi luku nouseen 82 prosenttiin ensi vuonna.
- Me emme keskitä koulutusta Etelä-Suomeen. Esimerkiksi Puumalan alueella Keski-Pohjanmaalla tämä aliotuspaikkaprosentti on 92,9. Lapissa paikkoja on tarjolla 95,9 prosentille kun se vertailuluku Uudellamaalla on 60 prosenttia.
Inkeri Kerolan (kesk.) mukaan maakunnista tulleet viestit kuitenkin kertovat, että opiskelupaikkoja ei ole riittävästi. Kerola kysyi, voisivatko kansanopistot olla nuorten yhteiskuntatakuuta toteuttavia koulutuspaikkoja.
- Kiitos edustaja Kerola, näin tulee oppositioltakin vastuullinen hyvä kysymys, vastasi Gustafsson. Hänen mielestään kansanopisto voi olla erityisen hyvä koulutuspaikka monelle nuorelle.
Oppilaitoksille ehdotukset lähiviikkoina
Simo Rundgren (kesk.) muistutti, että monet kansanopistot ovat leikkausten vuoksi ahdingossa ja parikymmentä niistä toimii tilapäisellä toimiluvalla. Hän kiirehti ministeriä ratkaisuissa sillä ammatillisten oppilaitosten tulisi jo voida suunnitella seuraavan vuoden toimintaa.
Gustafsson lupasi tietoa oppilaitoksille lähiviikkoina.
- Meiltä tosiaan on lähdössä lähiviikkoina koulutuksen järjestäjille ehdotus aloituspaikkojen määräksi ja heiltä tulee mnisteriölle palaute tähän esitykseen. Sitten kevättalvella päätämme näiden aloituspaikkojen kohdentumisen oppilaitoskohtaisesti.
- Näin se menee ja tämä on hyvin vastuullinen projekti mikä tehdään ja ymmärrän hyvin, että ammatillisissa oppilaitoksissa odotetaan tätä meidän ehdotelmaa.