Tästä on kyse

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen on noussut kiihkeäksi keskustelun aiheeksi kuntavaalien alla. Keskustelua on herättänyt erityisesti suurten yritysten asema.

Sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Jorma Sipilä suhtautuu kielteisesti suuryritysten tapaan vallata sosiaali- ja terveyspalvelualan markkinoita.

Sipilä sanoi Ylen Tampereen radion haastattelussa torstaina, että kuntien on pakko muuttaa pian kurssia ennen kuin päädytään yksityisten suuryritysten monopoleihin.

- Eivät kunnat voi jatkuvasti tehdä päätöksiä, joista kuntalaiset eivät pidä, Sipilä sanoo.

Isot yritykset muokkaavat palvelujärjestelmää

Sipilä puhui sosiaali- ja terveyspalvelualan rakennemuutoksesta. Tämä näkyy siinä, että isot yritykset ohjaavat omaksi edukseen koko palvelujärjestelmää.

- Se ei yleensä tapahdu asiakkaiden eduksi, Sipilä sanoi.

Sipilän mukaan Suomessa noin 20 vuotta sitten vahvistui ideologia, jonka mukaan piti panostaa aikaisempaa enemmän monituottajamalliin.

- Raivattiin tilaa sille, että yritykset saavat osallistua esimerkiksi sosiaalipalvelujen tuottamiseen, Sipilä sanoi.

Myöhemmin ilmaantui isoja sijoittajia, jotka huomasivat markkinaraon ja alkoivat ostaa alan yrityksiä.

Pienet kotimaiset yritykset ovat ahtaalla

Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät TESO ry:n toiminnanjohtaja Marjo Rönkä kertoi, että lama-aikana kunnista siirrettiin pois sairaanhoitajia ja lähihoitajia, jotka sitten perustivat yrityksiä 90-luvun alusta lähtien.

Nyt pienten kotimaisten yritysten kasvu on kuitenkin pysähtynyt.

- Tällä hetkellä noin 10 prosenttia yrityksistä hallitsee 30 prosenttia markkinoista ja osuus kasvaa jatkuvasti, Rönkä sanoi.

Röngän mukaan pienyrittäjät joutuvat pakon edessä myymään yrityksensä, koska eivät voi pärjätä tulevissa kilpailutuksissa.

- Jos kuntaa kiinnostaa vain hinta, se kyllä saa yrityksiä, jotka pudottavat laatua ja tekevät sillä rahaa, Jorma Sipilä sanoi.

Sipilän mukaan isojen yritysten hallitsemiin markkinoihin sisältyy myös korruptioriski.

- Tutkimuksissa kunnanvaltuutetuilta on kysytty, oletteko huomanneet korruptiota, ja yllättävän monet ovat sellaista huomanneet, Sipilä sanoi.