THL:n mukaan noin neljännes kuntien sosiaali- ja terveyspalveluista tuotetaan tällä hetkellä yksityisesti. Tästä noin 7,5 prosenttia koskee perusterveydenhuoltoa.
Kokoomuksen kansanedustaja Petteri Orpon mukaan luvut osoittavat, kuinka pienestä asiasta tehdään nyt valtavan suuri. Hän syytti SDP:tä älyttömästä pelottelusta ja suomalaisten yrittäjien demonisoimisesta. Orpo vaati pragmaattista harkintaa siihen, mikä on järkevin tapa tuottaa palveluja.
SDP:n varapuheenjohtajan, asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun mukaan kokoomus ajaa ideologista ulkoistamista, jossa lähtökohtana on se, että itse tuotettu palvelu on huonoa. Hän korosti, että kunnilla on ratkaisun avaimet käsissä siinä, ettei palveluja tuoteta ylikansallisilla yrityksillä.
Myös perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen näki suuret toimijat uhkana kuntapalvelujen tuottajana. Erityisavustaja Jussi Saramo vasemmistoliitosta muistutti, kuinka yksityisten palvelujen järjestämisestä on saatu huonoja esimerkkejä, jotka tulevat lopulta kunnille kalliiksi.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Jouko Jääskeläinen korosti, että olipa palvelujen järjestäjä kuka tahansa, kunta aina viime kädessä päättää, määrää, tilaa ja käskee. Vihreiden varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen ihmetteli, miksi puhutaan vain yksityisestä ja kunnallisesta palvelutuotannosta. Hän nosti kolmanneksi vaihtoehdoksi muun muassa kansalaisjärjestöt ja työntekijöiden perustamat omat yritykset.
Tilaukset pilkottava, verot Suomeen
Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Tuomo Puumala kannatti palvelujen järjestämisessä tapauskohtaista harkintaa. Kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnan pitää vaatia, että verot maksetaan Suomeen, Puumala sanoi. Orvon mukaan jo nyt lainsäädäntö sallii sen, että kunnat voivat pilkkoa tarjouskilpailun niin, että myös pienet yrittäjät pääsevät mukaan. Saramo muistutti, että hallitus on ryhtynyt suitsimaan veroparatiisitoimintaa korkovähennyksen rajauksella. Verokikkailun lopettaminen sai kannatusta kaikilta.
RKP:n puheenjohtajan, puolustusministeri Carl Haglundin mielestä yksityisen tuottamissa palveluissa ei ole kysymys yksityistämistä. Hänen mukaansa kunta vain ostaa palvelun ja voi sen myös palauttaa itselleen, jos niin haluaa.
Kokoomuksen Petteri Orpo nosti myös jälleen esille kokoomuksen ajatuksen palvelualoitteen käyttöönotosta. Sen mukaan yritys voisi haastaa, minkä tahansa kunnan palvelun ja pakottaa kunnan selittämään oman palvelunsa hintaa. Esitys ei saanut kannatusta keskustelijoiden joukossa. RKP:n Haglund epäili, että yritykset poimisivat vain rusinat pullasta. Vihreiden Tynkkynen ehdotti, että yritysten sijaan avattaisiin kuntalaisille mahdollisuus osallistua palvelujen järjestämiseen.
Sote-vääntö toi erot esiin
Vääntö sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta eli sote-uudistuksesta on SDP:n Kiurun mukaan tehnyt kuntavaaleista arvovaalit, jossa puolueiden väliset erot ovat näkyvissä. Kiurun mukaan sote-neuvotteluissa on enää muutama asia auki. RKP:n Carl Haglund harmitteli, että vaalit ovat vaikuttaneet neuvottelukulttuuriin. Tosiasiassa hänen mukaansa neuvotteluissa ollaan hyvällä tolalla, vaikka näyttää huonolta. Orpo ihmetteli, miksei sote-neuvotteluissa synny sopua, vaikka kunnissa Kokoomus ja SDP pystyvät sopimaan samanlaisista asioista rintarinnan.
Keskustan Tuomo Puumalan mukaan sote-uudistus on haluttu tahallaan riitauttaa, ja nyt vaaleihin mennään huppu päässä. Puumalan mukaan vaaleissa ratkaistaan, keskitetäänkö palvelut vai järjestetäänkö ne pienemmissä osissa. Hänen mukaansa vaihtoehtoja ovat kokoomuksen suurkuntahanke ja Keskustan esittämä kotikuntamalli. SDP:n Krista Kiuru ja RKP:n Carl Haglund tyrmäsivät Puumalan väitteet, ettei Keskusta olisi ajanut palvelujen keskittämistä. Molemmat muistelivat Keskustan ajamaa Paras-hanketta viime hallituskaudella.