Guzenina-Richardson totesi, että uudistusta valmistelevan työryhmän tekemän valmistelun takaraja on vasta vuodenvaihteessa ja sote-uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vasta vuonna 2015. Hänen mukaansa hankkeen valmistelu on aikataulussa ja sen kiirehtiminen liioittelua.

- Vaikka me emme vielä ole satamassa, niin maata on kyllä hyvin selvästi näkyvissä ja myrskyistä huolimatta tämän hallituksen matka etenee, sanoi Guzenina-Richardson.

Keskustan välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Kimmo Tiilikainen syytti hallitusta sumutuksesta, koska uudistusta koskevia esityksiä ei ole tuotu julkisuuteen ennen kuntavaaliäänestyksen alkamista.

Tiilikaisen mukaan esitysten sijasta hallitus toistaa hallitusohjelman korulauseita ja esittelee keskinäistä riitelyä. Äänestäjät joutuvat kuntavaaleissa tekemään ratkaisunsa mielikuvien perusteella, sanoo Tiilikainen.

Tiilikainen korosti välikysymyspuheenvuorissaan, että hallituksen esityksen viipyessä keskusta on tuonut esille oman terveydenhuoltomallinsa, joka perustuu kuntien ja maakunnan yhteistyöhön.

- Kotikunnat ja terveyskeskukset voidaan säilyttää lähellä, kun terveyspalvelut järjestetään kuntien yhteistyössä maakunnallisesti, sanoi Tiilikainen.

Tiilikainen näkee, että hallitus kytkee sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen suurkuntahankkeeseen, jonka tavoitteena on yli kahdensadan kunnan lakkauttaminen.

Tiilikainen arvosteli voimakkaasti erikseen kaikkia hallituspuolueita kristillisiä lukuunottamatta ja totesi keskustan olevan vakavasti huolissaan hallituksen toimintakyvystä.

- Kristillisdemokraateille en edes keksi mitä sanoisin, mutta sanon: On kotiintulon aika, Tiilikainen vetosi.

Toista oppositiopuoluetta, perussuomalaisia Tiilikainen kutsui niin ikään keskustan sote-mallin taakse.

Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron käyttäneen Arja Juvosenkaan mukaan hallitus ei ole kyennyt valmistelemaan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistusta kestävällä tavalla. Perussuomalaiset esittivät hallitukselle keskustan rinnalla omaa epäluottamuslausetta.

Äänestykset hallituksen luottamuksesta käydään eduskunnassa perjantaina.