Mistä on kyse?
Parituntinen vaalikeskustelu Turun pääkirjastossa keräsi paikalle vain kourallisen ihmisiä. Yhdeksän kuntavaaleihin pyrkivää ehdokasta kertoi näkemyksiään Turun kehittämisestä.
Entinen Lapin ääniharava ja Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksellä pakko-turkulaiseksi muuttunu europarlamentaarikko Hannu Takkula nosti esiin Turun huonon maineen. Ensimmäistä kertaa Turun valtuustoon pyrkivän Takkulan mielestä kaupungin huono imago estää Turun kehittämistä, sillä yritykset eivät mielellään tule Turkuun.
- Imago on merkittävä asia. Se pitää saada kuntoon jos aiotaan rakentaa Turkua ja saada tänne uusia yrityksiä, sanoo Hannu Takkula (kesk.).
Takkulan näkemys synkeästä Turusta jakoi ehdokkaiden mielipiteitä. 32 vuotta valtuustossa istunut Saulii Saarinen myönteli, että asiassa saattaa olla perää.
- Olen kuullut valituksia, että ei ole helppo uuden yrityksen asioida kaupungin organisaation kanssa sijoittumisesta Turkuun, kertoo Sauli Saarinen (vas.).
Tylyt virkamiehet
Myös Turun virkamiesten tyly asenne kaupungin luottamusmiehiä kohtaan nousi keskustelussa esiin. Osa ehdokkaista oli sitä mieltä, että virkamiehet yrittävät sanella miten päätökset Turussa pitäisi tehdä liiankin innokkaasti.
- Tästä on monia esimerkkejä, mutta eivät valtuutetut pysty puuttumaan virkamiesten töihin. Se on työnjohdollinen asia. Heidän esimiestensä pitäisi huolehtia siitä, että virkamiehet toteuttavat valtuuston tahtoa, sanoo Sauli Saarinen.
- Virkamiehet pitää panna toteuttamaan valtuuston päätöksiä. Valtuutettujen pitää ottaa poliittisen ohjaamisen rooli ja vaatia, että asiat menevät eteenpäin. Poliittinen ohjaus on Turussa tähän mennessä ontunut, ihmettelee Hannu Takkula.
Toriparkki valtuustoon jälleen kerran
Vaalipaneelissa nousi esiin myös Turun keskustan kehittäminen. Vastakkain asetettiin ihmiset, autot ja polkupyörät. Osin kiivaanakin käydyssä keskustelussa mielipiteet jakaantuivat toriparkin puolesta ja vastaan tasaisesti. Toisten mielestä toriparkin rakentaminen olisi keskustan kehittämiselle eduksi, toisten mielestä ei. Kaikki kuitenkin uskoivat, että uusi valtuusto saa toriparkin taas eteensä.
- Asia todennäköisesti palautuu uudelleen valtuuston käsittelyyn, mutta aika näyttää. Tosin toriparkki ei ole niitä tärkeimpiä asioita mitä uusi valtuusto saa eteensä, Sauli Saarinen sanoo.
Samaa mieltä on myös Hannu Takkula.
- Pikaraitiotiet ja toriparkit eivät ole niitä tärkeimpiä asioita. Sosiaali- ja terveyspalvelut sen sijaan ovat, sanoo Hannu Takkula.
Mies kuitenkin tunnusti olevansa toriparkin takana koska keskustan yrittäjät sitä haluavat. Vihreiden Elina Rantanen puolestaan vastusti ehdokkaista toriparkin rakentamista kaikkein kiivaimmin.
- Keskustasta ei saa tehdä automarkettia, sanoo Elina Rantanen.