Vaaliasetelmien osalta Rantasalmella puhaltavat uudet tuulet. Valtuuston koko putoaa kuudella nykyisestä kahdestakymmenestäseitsemästä. Myös kahdeksan valtuuston nykyisen jäsenen jättäytyminen tulevien vaalien ulkopuolelle viitoittaa tietä uusille kasvoille.
Esimerkiksi perussuomalaiset haastavat uusien tulokkaiden listallaan keskustan ja sosiaalidemokraatit. Uusille jää vaaleissa kuitenkin näytön paikka, koska tämänhetkisen valtapuolue keskustan ehdokaslistalla jylläävät monet vanhat tutut kasvot.
Keskustan listalta löytyy esimerkiksi vastikään SDP:n riveistä Keskustaan loikannut valtuuston varapuheenjohtaja Jussi Tynkkynen.
Leikkaukset uhka Rantasalmelle
Haasteita uudelle valtuustolle riittää roppakaupalla. Rantasalmen työttömyysprosentti on maakunnan toiseksi korkein, huoltosuhde on niin ikään korkeahko ja terveyspalvelut nikottelevat.
Taloudenpidossakin riittää ongelmia. Rantasalmi joutuu hakemaan valtiolta harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Kunnallisveroa jouduttaneen myös nostamaan. Lisäksi palveluihin saattaa tulla leikkauksia, kuten kunnan suunnitelma koulujen yhdistämisestä vuonna 2015 ennakoi.
Kunnantalouteen tarvitaan lisää puskureita
Tulevan valtuuston haasteeksi jää keksiä lisää puskureita kunnantalouteen. Elinkeinoelämän puolella lisätukea tarvitsisi esimerkiksi alueen metsäteollisuus ja matkailuala.
Eräs vipuvarsi voi löytyä Osikonmäen kultamalmiesiintymästä, joka parhaimmillaan työllistäisi aluetta ja toisi kunnalle lisätuloja. Vaikka kulta ei vielä ole muodostunut poliittiseksi kysymykseksi, hankkeesta tuskin vaietaan tulevassa valtuustossa.