Ensi tiistai ei ole ehdoton takaraja rahoitusmarkkinaveropäätöksessä, sanoo SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri. Ensi tiistaina järjestetään EU:n valtiovarainministerien kokous, jossa Suomen pitäisi kertoa, lähteekö se mukaan rahoitusmarkkinaveron valmisteluun.

Koska hallituksen rivit ovat yhä hajallaan asiassa, ehdottaa kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi, että eduskunta äänestäisi asiasta.

- Minusta olisi paras, että eduskunta saisi päättää tästä, kun hallituksella on vaikeaa, Sasi sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Kumpula-Natri ja Sasi kävivät perjantaiaamuna tulisen keskustelun rahoitusmarkkinaverosta. Veroa kannattava Kumpula-Natri sanoi, että rahoitusmarkkinavero kitkisi spekulatiivista kaupankäyntiä, mikä toisi vakautta. Veroa vastustava Sasi puolestaan argumentoi sanomalla, että rahoitusmarkkinavero iskisi velkaisiin maihin ja olisi spekulatiivisen kaupankäynnin vähentämiseen väärä väline.

- Jotenkin toivottaisin kokoomuksen tervetulleeksi 2000-luvulle. Maailma muuttuu, verotus muuttuu. Jos saamme finanssisektorilta kerättyä veroa, vähentää se veropaineita muualta. Onhan se outoa, että jos ostaa 1 000 eurolla osakkeita, siitä ei yhtä euroa voi veroa maksaa. Samalla lastenruuasta maksetaan veroa 17 prosenttia, Kumpula-Natri latasi.

- Minusta te SDP:ssä elätte menneellä vuosisadalla. Meillä oli leimavero, josta luovuimme, Sasi vastasi.

Sasi sanoi myös, että rahoitusmarkkinavero toimisi vain, jos kaikki maailman maat tai edes kaikki EU-maat lähtisivät veroon mukaan.

Rahoitusmarkkinaveroa kerättäisiin 0,1 prosenttia osake- ja lainakaupasta sekä 0,01 prosenttia johdannaiskaupasta. Toistaiseksi on epäselvää, mihin kerätty vero päätyy.

- Suomesta kerätty vero otettaisiin pois Suomen EU-jäsenmaksuista, sanoo Kumpula-Natri.

- Vero sataisi EU-komission kassaan, katsoo puolestaan Sasi.

Ensi viikolla Suomen olisi siis määrä ilmoittaa, lähteekö se mukaan veron valmisteluun.

- Ne maat, jotka lähtevät mukaan valmisteluun, voivat äänestää, millaista veroa valmistellaan. On Euroopan tappio, jos valmisteluun ei lähdetä. Myös suomalainen teollisuus pääsee hyötymään, kun spekulatiiviset rahansiirrot vähenevät, Kumpula-Natri painotti.

Rahoitusmarkkinaveron on pelätty vievät finanssialan työpaikkoja Suomesta. Tämän näkökohdan myös Sasi toi esiin.

- Veronkiertomahdollisuudet tässä verossa ovat erittäin helpot, erittäin suuret. Pankkitoiminta voi siirtyä Suomesta Tallinnaan, Tukholmaan. Menetämme työpaikkoja.