Yle Radio Suomen Puhelinlangat laulavat edelleen joka perjantai ja aina noin puolimiljoonaiselle yleisölle. Ensimmäinen lähetys kuultiin 13.10.1972. Jaakko Salonoja juonsi lähetyksiä alusta asti yhdessä Aune Haarlan kanssa.
- Hän tosiaan sekaantui tällaiseen herra Haarlaan ja menetti siinä sen oivallisen tyttönimensä Alatuuhosen, Salonoja kertoo.
Nimi herätti jopa presidentti Kekkosen vitsailemaan, kun he tapasivat.
- Aunen esiteltyä itsensä Kekkonen esitteli itsensä Yläkaljuseksi, Salonoja nauraa.
Juontajakolleegansa radikaalia juontotyyliä Salonoja tyytyy kommentoimaan vain toteamalla tyynesti, että kyllä Haarla joskus 'hieman erikoinen oli'.
Langoilla ihminen puhuu ihmiselle
Salonoja kertoo valmistautuneensa lähetyksiin esimerkiksi hyvin nukkumalla.
- Ikä toi ohjelmien tekemiseen lisää sisältöä. Kun oli kiertänyt Suomea ja tavannut ihmisiä, niin siitähän sitä jutunaihetta lähetyksiin sai.
Lähetyksiä tehtiin välillä myös maakunnissa.
- Rovaniemellä asti oltiin ohjelmaa tekemässä. Suurimmat yllätykset koettiin kyllä Itä-Suomessa, jossa on niitä vääräleukoja, Salonoja muistelee.
Juhlapyhien Puhelinlagat olivat alusta asti mukana ohjelmistossa. Erityisellä lämmöllä Salonoja muistelee esimerkiksi Jouluhaloo-ohjelmaa, jota hän luotsasi aattoiltaisin 20 vuoden ajan Raimo Lintuniemen kanssa.
- Se oli minulle rakas ohjelma, mutta emäntä ei kyllä hirveästi siitä pitänyt, kun lähdin aina aattoaamuna Pasilaan. Silti on sanottava, että se oli kyllä tekijälle elämys, Salonoja sanoo.
Nuutisen Helli ja kaikki muut
Salonoja sanoo, että perjantaipuhelujen taika tuntui syntyvän ihan tavallisesta puheesta. Jotkut soittajat ovat jääneet hänelle mieleen paremmin kuin toiset.
- Esimerkiksi Joensuusta meille soitti yhdeksänkymppinen Nuutisen Helli. Kuulin heti äänestä, että soittaja oli hieman iäkkäämpi leidi ja oletin, että hän toivoisi jotakin hengellistä, mutta Helli halusikin kuulla kevyempää musiikkia, josta minä innostuin. Olimme yhteydessä useaan kertaan ohjelmissa ja Hellin lapsilta saan edelleenkin joulukortin joka vuosi, Salonoja kertoo.
Hän sanoo, että suomalaisten hyvä kotikasvatus on kuulunut Puhelinlangoilla läpi vuosikymmenten.
- Luovuutta soittajilla aina riitti, mutta kukaan ei koskaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen esimerkiksi haukkuakseen Kekkosta. Ihmiset osasivat aina käyttäytyä hyvin, Salonoja kehuu.
Jaakko Salonojaa kuullaan Puhelinlangoilla perjantaina Puhelinlangat laulaa -ohjelman juhlalähetyksessä, joka alkaa kello 18.03 Radio Suomessa. 40-vuotiasta ohjelmaa juhlitaan 15 tunnin ajan ja lähetystä voi seurata kuvan kanssa myös netissä.