Huostaanotetut lapset tarvitsevat ymmärrettävää tietoa, rohkaisua sekä ennakkoluulojen purkamista, sanoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula Aamu-tv:n haastattelussa.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkistaa tänään raportin, jossa lapset ja nuoret itse kertovat näkemyksiään lastensuojelun ja sijaishuollon laadusta. Raportti laadittiin lapsiasiavaltuutetun johdolla, ja siinä haastateltiin lastensuojelun asiakkaita.

Lastensuojelun ammattikieli voi olla lapsille ja nuorille vaikeasti ymmärrettävää, Aula sanoo.

- He tarvitsevat tietoa siitä, missä prosessissa he ovat mukana, mitä ratkaisuja on tehty ja miksi, sillä tavalla, että se on heille ymmärrettävää.

Aula muistuttaa, että huostanotto on aina kriisi.

- Silloin nuori tarvitsee aikuisia, jotka rohkaisevat, antavat hyviä näkyjä. Tsemppi on henkistä unelmien vaalimista, myönteisiä tulevaisuuden näkymiä.

Aula kertoo, että huostaanotetut lapset ja nuoret kaipaavat parempaa kuulluksi tulemista.

- On kovasti kaipuuta läsnäoleviin aikuisiin niin, että lapsi nähtäisiin kokonaisena eikä vain lastensuojelun asiakkaana.

Usein ennakkoluulot leimaavat huostaanotetun.

- Huostaanotetut lapset kokevat, että he ovat ihan tavallisia nuoria, eivät mitään riskinuoria. He kokevat, että heihin kohdistuu pahan nuoren taakka, Maria Kaisa Aula sanoo.

Aula toivoo, että lastensuojelun päättäjät hyödyntäisivät tänään julkaistavia nuorten kokemuksia lastensuojelun kehittämisessä.