Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan vivuttaminen on vaihtoehto euroalueen kriisirahaston kasvattamiselle. Katainen korostaa, että Suomi torjuu kriisirahaston kasvattamisen.
Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäublen päivällä tavannut Katainen kertoi, että hallitus käy läpi erilaisia vaihtoehtoja, joilla kriisirahaston toimintaa voitaisiin tehostaa.
- On syytä keskustella vosiko EVM:ää tai EFSF:ää käyttää siten, että sillä estettäisiin valtion joutuminen pois markkinoilta. Eli annettaisiin pieni ehdollinen laina maalle, joka ei sitä käyttäisi, mutta joka voisi sen kanssa mennä nostamaan omaan piikkiinsä lainaa markkinoilta, Katainen sanoi.
Kataisen mukaan vivutuksen tarkoituksena on vähentää euromaiden taloudellisten sitoumusten määrää.
- Nyt katsotaan, onko se oikea keino vai ei, Katainen linjasi.
Valtiovarainministeri Schäublen kanssa Katainen keskusteli siitä, miten samaan aikaan voitaisiiin lisätä Eurooppaa ja kansallista vastuuta.
- Olennaista on, että Eurooppa on hyvin ja reilusti integroitunut, jotta kauppa käy, mutta talouden perusasioissa täytyy olla kansallinen vastuu, Katainen tiivisti.
Kataisen mukaan keskustelua käydään siitä, missä määrin komission valtaa pitää lisätä, jotta voidaan varmistua siitä, että jäsenmaat hoitavat omat hommansa.
Katainen arvioi Kreikan tilannetta huonoksi. Nyt odotetaan EU:n komission, EKP:n ja IMF:n muodostaman troikan arviota Kreikan taloudesta.
Espanjan tilanteen Katainen katsoi rauhoittuneen viime viikkoina. Irlannin taloustilanteen parantumista Katainen kehui vuolaasti.