Laukaan Vihtavuoressa sijaitsevan ruutitehtaan kohtalo nousi esiin eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikkona.
Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) korosti, että puolustusvoimien materiaalihankintojen leikkaukset tarkoittavat ruutitehtaan alasajoa ja ehkä satojen työpaikkojen menettämistä. Ruuti olisi silloin tulevaisuudessa hankittava ulkomailta.
- Huoltovarmuusmielessä ruutitehtaan säilyminen on kyllä tärkeää, siinä olen edustaja Kalmarin kanssa ihan samaa mieltä, sanoi Haglund.
Hän ei kuitenkaan ottanut tarkemmin kantaa ruutitehtaan tulevaisuuteen.
Haglund on laatinut eduskunnan puolustusvaliokunnalle listan siitä, mitkä maavoimien hankinnat viivästyvät tai jäävät toteutumatta säästöjen vuoksi.
Kalmari tivasi Haglundilta myös korvaavia työpaikkoja Keuruun ja Jämsän varuskunnissa työpaikkansa menettäville. Hänen mielestään varuskuntien huonokuntoisten tai suojeltujen rakennusten antaminen rakennemuutostukena kunnille ei ole todellista rahanarvoista tukea.
Päivitys klo 9:28: Korjattu ruutitehtaan sijaintipaikka.