Mistä on kyse?
Viime vuonna palkittiin vapaaehtoistoiminta. Tänä vuonna kohteena ovat nuoret.
- On tärkeää, että nuoret ymmärtävät, että he ovat osa yhteiskuntaa. Hehän ovat tulevaisuuden päätöksentekijöitä, ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson perjantaina Aamu-tv:ssä.
Oikeusministeri oivalsi tämän itse jo 15-vuotiaana.
- Me tarvittiin uusi koulu Pietarsaareen. Olin itse mukana, kun koko koulu marssi ulos sen jälkeen kun eduskunta päätti, ettei hankkeellemme tule rahaa. Lakkoilimme siis yhtenä päivänä, ja seuraavana vuonna saimme rahoituksen kuntoon, naureskelee rkp:läinen oikeusministeri.
Jatkuva säästäminen tappaa aloitteellisuuden
Oikeusministeri myöntää, että nykypäivää kiusaava ilmiö säästötalkoot tappavat helposti kaikenlaisen aloitteellisuuden.
- Tästä meidän pitäisi päästä eroon. Me tarvitaan enemmän talkoohenkeä, ja nuorten keskuudessa sitä varmasti löytyy.
Palkittu voi olla yksityishenkilö, joukko ihmisiä, järjestö, lapsi tai nuori. Voittajan päättää raati, jossa on mukana muun muassa jalkapallotähti Teemu Pukki.
Kuka tahansa voi äänestää - ja voittaa
Raati päättää kahdesta palkinnonsaajasta, mutta sen lisäksi yleisö voi vielä äänestää kolmannen palkinnon saajasta. Demokratiapalkinto on 10 000 euroa ja se jaetaan voittajien kesken.
Oman ehdotuksensa palkinnon saajaksi voi lähettää 15. lokakuuta saakka. Katso miten otakantaa.fi-sivustolta.
Demokratiapalkinnot jaetaan 13. marraskuuta, ja voittajat esitellään Ylen aamu-tv:ssä.