Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan Eurooppa tarvitsee vahvempaa pankkivalvontaa, joka yhdenmukaistaa vaatimuksia. Kun pankkitoimintakin ylittää rajat, valvonnan pitää kulkea perässä.

- Joissakin maissa kansalliset valvojat katsovat joskus vähän läpi sormien pankkien ongelmia eli me tarvitsemme vahvempaa pankkivalvontaa.

Kataisen mukaan yhteinen pankkivalvonta on hyväksi pohjoismaisille pankeille, jotka ovat hoitaneet asiansa hyvin. Valvonta tervehdyttää kilpailuympäristöä.

Suunnitelmissa on myös pankeilta kerättävä kriisirahasto. Katainen korostaa, että rahasto pitää aloittaa puhtaalta pöydältä.

- Ei voida tehdä niin, että asiansa hyvin hoitaneet pankit maksavat tämänhetkisiä ongelmia aiheuttavien pankkien maksuja. Ei ole hyväksyttävää, että nykyiseen pankkikriisiin haetaan uusia maksajia.

Kataisen mukaan tärkeä periaate on katkaista rahoituslaitosten ja valtion yhteys Yhdysvaltojen tapaan.

- Silloin valtiot eivät ole rahoituslaitosten ongelmien liekanarussa. Amerikassa näin on tehty ja se toimii erittäin hyvin.

Kataisen mukaan yksityiskohtia pankkien valvonnasta tai pankkiunioinista ei ole vielä tiedossa.