Tästä on kyse
Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Raassina (kok.) lähtee ehdolle syksyn kuntavaaleissa.
Viime eduskuntavaaleissa niukasti ilman kansanedustajan paikkaa jäänyt Raassina sanoo Yle Savolle haluavansa tarjota vuosien varrella politiikassa kertynyttä tietotaitoaan kaupungin käyttöön jatkossakin.
- Toivon voivani olla mukana kaupungin tulevissa kehityshankkeissa, kuten Savilahden alueen kehittämisessä sekä matkakeskuksen eteenpäin viemisessä, Raassina perustelee.
Sari Raassina on tällä hetkellä myös Savonia-ammattikorkeakoulun yhtymähallituksen puheenjohtaja sekä maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja.
- Puolueen menestys vaaleissa näyttää, mitä luottamustehtäviä kokoomukselle tulee. Jos tulen valituksi valtuustoon, näitä tehtäviä pitää harkita sitten yhdessä puolueen kanssa. Joka tapauksessa toivon, että uudella valtuustolla olisi rohkeutta turvata kaupunginhallituksen puheenjohtajalle edellytykset hoitaa tehtävää hyvin - tuli hän mistä puolueesta tahansa, Raassina ehdottaa.
Kansanedustajille ääniä yli puoluerajojen
Kokoomuksella on Kuopiossa nyt positiivinen ongelma: ehdokasehdokkaita on pitkälti yli sata, ja ehdokaslistalla on paikka 88 nimelle.
- Myös esimerkiksi Kiuruvedellä, Pielavedellä ja Leppävirrallakin ehdokashankinta on edennyt hyvin. Sitten on kuntia, joissa väki tuntuu turhautuneen päätöksenteon tahmeuteen, sanoo Pohjois-Savon Kokoomuksen toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Perki-Latvaniemi.
Keskusta puolestaan iloitsee Iisalmessa siitä, että kansanedustaja, Iisalmen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Kääriäinen lähtee hakemaan jatkokautta.
- Kansanedustajilla on iso merkitys valtuustoissa, sillä he tuovat eduskunnan ääntä kunnalliseen päätöksentekoon. He keräävät myös ääniä yli puoluerajojen, katsoo keskustan Iisalmen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Juha Auvinen.
Keskusta on 14 valtuutetullaan Iisalmen suurin puolue. Tavoitteena on saada ehdokaslistalle vielä täydennystä, ennen kuin ehdokasasettelu päättyy ensi tiistaina.
Laine luopuu Kuopiossa
Auvinen on iloinen myös Pohjois-Savon keskustan puheenjohtajan Riikka Pirkkalaisen asettumisesta ehdolle Iisalmessa.
Europarlamentaarikko Riikka Mannerin kotimaan avustajana toimiva Pirkkalainen kuuluu keskustan ehdokaslistan nuorempaan kaartiin.
Sen sijaan Kuopiossa keskusta menettää nuoresta polvesta muun muassa kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtajan Anssi Laineen. Laine on myös Savonia-ammattikorkeakoulun valtuuston puheenjohtaja.
- Jään pois, koska koen, ettei minulla ole tällä hetkellä aikaa hoitaa sekä luottamustehtäviä että töitäni kunnolla, perustelee Laine, joka toimii KalPan A-nuorten kiekkojoukkueen valmentajana sekä alle 16-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen kakkosvalmentajana.
Myös esimerkiksi Kuopioon liittyvän Nilsiän alle 40-vuotiaista valtuutetuista jatkokauden hakemisen jättävät väliin viime vaalien äänikuningatar Terhi Räsänen (vihr.) sekä niin ikään hyvän äänisaaliin kerännyt Kati Ruotsalainen (kok.).
Kuopiossa Vilma Kröger (kesk.) ilmoitti jo keväällä, ettei hän hae nyt jatkoa valtuustouralleen.
KD ja SDP taas kilpasille Varkaudessa
Varkauden suurimmista puolueista SDP on saanut lähes kaikki nykyiset valtuutetut jatkamaan ehdokkaiksi myös tämän syksyn vaaleissa.
Varkauden näkökulmaa Savonia-ammattikorkeakoulun yhtymähallitukseen tuonut Osmo Rantula on tosin luopujien joukossa.
Kristillisdemokraateista kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiva Janne Kuronen ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Esa Tuovinen hakevat jatkoa kuntavaaleissa.
- Luopujia meillä on istuvista valtuutetuista kaksi. Tavoittelemme yhtätoista paikkaa eli samaa määrää, jonka viime vaaleissa saimme valtuustoon, kertoo Varkauden kristillisdemokraattien tiedottaja Jarmo Ihalainen.
Uusin ehdokaslistalle suostumuksensa antanut on elokuussa varavaltuutetun paikalta valtuustoon noussut Anja Venäläinen. Myös Venäläinen on tällä hetkellä Savonia-ammattikorkeakoulun yhtymähallituksessa.
Varkaudessa kristillisdemokraatit lähtevät vaaleihin Oranssiväki-ryhmän nimellä. Ideana on irtaantua hieman perinteisestä puolueen imagosta ja saada joukkoon myös sitoutumattomia ehdokkaita.