Kaikki Nuorisosäätiön vaalirahajutun syytetyt kiistivät syytteet Helsingin käräjäoikeudessa aamupäivällä.

Keskustan kansanedustajan Antti Kaikkosen asianajaja Matti Nurmela sanoi omassa

kiistämispuheenvuorossaan, että Kaikkonen ei ole syyllistynyt tahalliseen rikokseen. Asianajaja sanoi tauluhankintoja tehdyn, mutta että yhteiskunnallinen vaikuttaminen on tapahtunut Nuorisosäätiön hyväksi.

- Tärkeintä on, että Kaikkonen ei ole aiheuttanut minkäänlaista vahinkoa taulukaupoilla. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen säätiön hyväksi on vaikuttanut säätiön menestykseen eikä aiheuttanut vahinkoa. Vaalituen antaminen ei ole kiellettyä.

Ajanjaksona, jota syytteet koskevat, Nuorisosäätiön tase on kasvanut huimasti ja asuntojen määrä on kolminkertaistunut, huomautti Nurmela.

- Ne ovat syyttäjän kannalta murskaavia lukuja. Missä on tapahtunut väitetty vahinko?

Syyttäjän mukaan Kaikkosen toiminnasta tuomittavan tekee se, hän on toiminut samanaikaisesti ostajana ja myyjänä.

- Hän nimenomaan on määritellyt tukilinjauksen sähköposteissaan. Puolustus vetoaa siihen, että Kaikkosen saama tuki perustuu säätiön sääntöihin, koska hän on nuorison etuja edustava ehdokas. Tällaista päätelmää ei voi missään nimessä tehdä, sanoi valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen.

RAY:n hallituksen entisen puheenjohtajan Jukka Vihriälän asianajaja puolestaan sanoi kiistämispuheenvuorossaan, että taulukaupat ja matkat ovat olleet vastikkeellisia ja markkinahintaisia, eikä niillä siten ole ollut pyrkimystä vaikuttaa VIhriälän toimintaan RAY:n hallituksen puheenjohtajana.

Nuorisosäätiön entinen asiamies: säätiön oli tarkoituskin tukea keskustaa

Nuorisosäätiön entinen asiamies Jorma Heikkinen huomautti, että säätiön tehtävänä on ollutkin nimenomaan keskustan aatteellinen tukeminen.

- On olemassa säätiön 40-vuotishistoriikki, jossa todetaan että säätiön tehtävänä oli tämä, Heikkinen sanoi oikeudessa.

Kirjassa Kun nuorisohotelliaate Suomeen tuotiin - Nuorisosäätiö 40 vuotta säätiötä perustamassa ollut keskustalainen vaikuttaja, järjestöneuvos Antti Mäki-Reinikka kertoo, että Nuorisosäätiön lähtökohtana oli rahan hankkiminen aatteellista työtä varten.