Perussuomalaiset lähtevät lokakuun kuntavaaleihin liki nelinkertaisella budjetilla verrattuna viime kuntavaaleihin, kirjoittaa Turun Sanomat. Keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton vaalikassa puolestaan on kutakuinkin puolittunut. Turun Sanomat on tehnyt rahoituksesta kyselyn puoluesihteereille.
Keskustan rahapotti on pienentynyt puolueista eniten. Sillä on nyt käytettävissään 300 000 euroa. Se on vähemmän kuin esimerkiksi RKP:llä ja 60 prosenttia vähemmän kuin keskustalla oli käytössään viime kunnallisvaaleissa. RKP laittaa rahaa vaaleihin 400 000 euroa.
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen mainitsee lehdelle rahoituksen kutistumisen johtuvan lähinnä siitä, että puolueen puoluetuki väheni eduskuntavaalien tuloksen myötä.
Perussuomalaisten kuntavaalirahoitus on liki nelinkertaistunut sitten viime kunnallisvaalien. Nyt sillä on käytössään yli 500 000 euroa.
Turun Sanomien kyselyn mukaan vihreät ja vasemmistoliitto ovat menettäneet lähes yhtä paljon kuin keskusta. Vihreiden kuntavaalirahat ovat huvenneet puoleen ja vasemmistoliitolla pudotusta on 44 prosenttia. Kokoomus lähtee vaaleihin suurimmalla summalla, 700 000 euroa. Senkin potti on pudonnut 15 prosenttia.
Demarien ja kristillisten vaalikassa on pysynyt liki samana. SDP on varannut vaaleihin 600 000 ja kristillisdemokraatit 140 000 euroa.
Kunnallisvaalit järjestetään 28. lokakuuta.