Keski-Suomen käräjäoikeudessa puitiin tänään Suomen Keskustan entisen puoluesihteeri Jarmo Korhosen kotiinpaluuta kalastusreissulta.
Ylinopeussakot poikivat syytteen sakkovilpistä, jonka Keski-Suomen käräjäoikeus tänään hylkäsi. Lisäksi valtio velvoitettiin korvaamaan Korhosen oikeudenkäyntikulut, yhteensä noin 6000 euroa.
Sakot alennettiin minimiin
Korhonen ajoi poliisin tutkaan Kannonkoskella kesäkuun lopulla vuonna 2010. Korhoselle kirjoitettiin 14 päiväsakkoa, joista kertyi vuoden 2008 verotuksessa vahvistetuilla, reilun 4300 euron kuukausituloilla maksettavaa 910 euroa.
Korhosen työsuhde puoluesihteerinä oli päättynyt pari viikkoa aikaisemmin, ja Korhonen vastusti päiväsakon suuruutta. Hän ilmoitti tuloikseen pyöreän nollan, koska ei ollut enää työsuhteessa, eikä ilmoittautunut työttömäksi. Syyttäjä alensi päiväsakon määrän minimiin ja Korhonen sai maksettavaa 115 euroa.
Ei todettu tahallisuutta
Sittemmin Korhosen tuloja tarkasteltiin uudestaan ja Korhonen sai syytteen sakkovilpistä. Syyttäjän mukaan Korhonen antoi väärää tietoa tulotasostaan.
Keväällä 2010 Suomen Keskusta maksoi Korhoselle kustannusten korvausta reilut 36 000 euroa. Pari viikkoa ennen sakotushetkeä Korhonen sai tililleen nettopalkkaa reilut 4300 euroa ja vielä heinäkuussakin tilille rapsahti nettopalkkaa reilut 11 000 euroa.
Syyttäjä vaati Korhoselle sakkorangaistusta, mutta käräjäoikeus hylkäsi syytteen. Perusteena oli, ettei oikeudessa pystytty näyttämään toteen, että Korhonen olisi tahallisesti salannut viimeisen palkan, koska sen maksu oli viivästynyt.