Heikossa markkina-asemassa olevien työllistämiseen tarkoitettu työpankkitoiminta laajentaa toimintaansa.
Vajaat neljä vuotta sitten aloitetut työpankit alkavat myös rekrytoida ja kouluttaa työvoimaa asiakasyrityksille.
Ensisijaisena tavoitteena on löytää tehtäviin osatyökykyisiä tai pitkäaikaistyöttömiä, ja jos sellaisia ei löydy, etsitään työhön vaikka yhden päivän työttömänä ollut henkilö.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) mukaan tavoitteena on työllistää lähes viisituhatta työtöntä vuoden 2015 loppuun mennessä.
Tämän vuoden loppuun mennessä Suomessa arvioidaan olevan 13 työpankkiyritystä.
- Koska työpankki tuntee asiakasyrityksensä työvoimatarpeen, se pystyy löytämään omalta alueeltaan tehtävään parhaiten sopivan henkilön, Risikko kuvailee työpankin toimintaa.
Työpankit saavat valtion tukea suhteessa työllistämiensä ihmisten määrään.