Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kiistää arviot, että hallitus olisi ollut hajoamassa vanhustenpalvelulain kiistoihin budjetiesityksestä sovittaessa. TV 1:n Ykkösaamussa Katainen kiisti, että hänellä ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisella (sd.) olisi ollut eri painotukset, mistä sovittiin.

Hämmennystä on muun muassa herättänyt se, että hallitus palasi kahteen otteeseen omiin päätöksiinsä vanhusten laitoshoidon henkilöstön mitoituksesta. Samoin on ihmetelty, miksi hallitus vielä perjantaina virka-ajan jälkeen jakoi tiedotteen, jossa haluttiin täsmentää, mitä budjettiriihessä soviittin.

Sosiaalidemokraattien entinen puoluesihteeri Mikael Jungner on vihjannut Facebook-sivuillaan, että "astioita pantiin jo jakoon". Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on antanut ymmärtää, että hallituksella oli vaikeuksia asioista sovittaessa.

Katainen kiistää jyrkästi, että hallitus olisi ollut hajoamassa.

- Ei ollut missään nimessä. Tässä kannattaa jokaisen miettiä, että mikä on tärkeämpää. Tämän spekulointi, oliko päätöksenteko vaikeaa vai se, mitä saatiin aikaiseksi.

Katainen painotti, että kunnat saivat 150 miljoonaa euroa uutta rahaa vanhuspalvelujen kehittämiseen.

- Nyt tuli selkeä ohjeistus, että kotipalveluja pitää kehittää, myös laitoshoitoa pitää kehittää. Sitten vielä erikseen 10 miljoonan määräraha omaishoidon tukipalveluun. Ratkaisu on se kaikkein tärkein.

Katainen myöntää, että vääntöä oli

- Täytyy myöntää, että ratkaisun aikaansaaminen ei ollut täysin yksinkertaista. Ehkä 95 prosentista hallituspuolueet olivat yksimielisiä, mutta joistakin yksityiskohdista oli erilaisia mielipiteitä, mutta sekin pystyttiin ratkaisemaan, Katainen sanoi.

- Ei se meille ollut sisäisesti vaikeaa. Se vääntö oli vaikea, mutta siitä löydettiin hyvä kompromissi. Hallitusryhmien puheenjohtajat sopivat budjetista käytännössä jo hyvissä ajoin.

- Haluttiin vaan ottaa mukaan tämä vanhuspalvelulaki, ettei siitä jää mitään epäselvyyttä että toteutetaanko se, ja millä tavalla se toteutetaan.

Katainen painotti, että kunnille annetaan resurssit, vahva kannuste ja ukaasi.

- Niissäkin hoitolaitoksissa, joissa asiat eivät ole vielä kunnossa, asiat pitää laittaa kuntoon siten, että kukaan vanhus ei saa huonoa hoitoa.

Katainen sanoi, että valtaosassa hoitolaitoksista - ehkä noin 90 prosentissa - asiat ovat kunnossa, ja nyt on muissakin mahdollisuus laittaa asiat kuntoon vapaaehtoista tietä, hän sanoi.

- Jos ei asioita laiteta kuntoon, niin sitten tulee asetus, jossa on mukana hoitoisuuden määritteitä ja -mittareita sekä henkilöstömitoitus. Kuten eilen sosiaali- ja terveyspoliittinen ministerivaliokunta vielä täsmensi julkisuuteen, mistä päätettiin. Heillä on yhteinen tahto, ettei se mitoitus voi olla alle 0,5 henkilön. Siitä ei varsinaista päätöstä vielä ole, koska halutaan vielä katsoa hoitoisuuden mittaristo. Sitä Suomessa ei vielä ole ja se pitää pysytä luomaan, Katainen sanoi.