Eniten perjantaiseuralaisia puhutti hallituksen riitainen sopu vanhuspalvelulaista.
Mervi ei syttynyt hoitajaminimille, vaan halusi vanhuksille enemmän rahaa, jolla he voisivat ostaa itselleen parempia palveluja. Ilkka taas piti koko jupakkaa jonkinlaisena merkillisenä populistisena matematiikkana.
- Vanhukset hävisivät, Jussi summasi.
Lisää kameravalvontaa kaupunkeihin
Uutisten mukaan humalaiset ovat Pietarsaaressa hakanneet toisiaan toistuvasti tänä kesänä. Poliisi uskoo keskustan kameravalvonnan auttavan tapausten selvittämisessä ja Perjantaiseura oli samaa mieltä. Edes isoveli valvoo -yhteiskunnan vaarat eivät keskustelijoita pelottaneet.
- Miksi kuvaamisesta ollaan niin huolissaan? Meitähän kontrolloidaan muutenkin koko ajan, Ilkka muistutti.
- Turvallisuutta pitäisi edistää kaikilla mahdollisilla keinoilla, Mervi vaati.
Olli Rehnille kunniamaininta
Viikon kunniaperjantaiseuralaiseksi, Vikuriksi, valittiin Suomen hallitusta EU-tasolta ohjaileva komissaari Olli Rehn. SDP:n Mikael Jungnerin kiusaamispuheet ja kahdessa viikossa Euroopan vaalikriisin ratkaisevan Brörn Wahlroosin lausahdukset olivat myös ehdolla, mutta Rehnin tyyli sanella, kuka Suomessa saa puhua euroalueesta eroamisesta ja kuka ei, ansaitsi hänelle Vikuri-arvonimen.
Kauniiksi lopuksi toivotettiin vielä onnea nyrkkeilyuransa aloittavalle Jarkko Lahdelle, jonka kasvojen mahdolliset ruhjeet näkyvät kaikelle kansalle ensi perjantain lähetyksessä, joka sekin taltioidaan Limetv:lle.