Hallitus arvioi valtion velan kasvavan ensi vuonna 96 miljardiin euroon.
Se olisi noin 47 prosenttia bruttokansatuotteesta.
Velkasuhteen arvioidaan kasvavan kaksi prosenttiyksikköä vuodesta 2012.
Budjettiesitys on vuodelle 2013 seitsemän miljardia alijäämäinen, mikä katetaan lisävelalla.
"Luottamusta vahvistetaan"
Hallituksen tavoitteena on vahvistaa luottamusta Suomen talouteen kasvu- ja työllisyyspanostuksilla. Lisäksi toteutetaan jo aiemmin sovitut sopeutustoimet.
- Tavoite on säilyttää Suomen luottoluokitus nykyisellä parhaalla tasolla, hallitus sanoo.
Se pyrkii kääntämään valtion velkasuhteen selkeään laskuun vaalikauden loppuun mennessä. Usko siihen, että tässä onnistutaan perustuu virkamiesten ennusteisiin.
- Jos talous sakkaa, niin sitten tulevat toiset ennusteet. Nämä perustuvat valtiovarainministeriön suhdanne-ennusteisiin, sanoo pääministeri Jyrki Katainen (kok.)