Lohi on seurannut sivusta Rovaniemen kaupungin kuntapolitiikkaa neljä vuotta.

- Monessa asiassa Rovaniemi on kehittynyt oikeaan suuntaan. Paikallista politiikkaa on hallinnut kuitenkin viime vuosina liikaa valittamisen ja keskinäisen nokittelun kulttuuri. Tämän varjoon on jäänyt täysin kymmenien ja taas kymmenien luottamushenkilöiden pyyteetön työ kotikuntansa parhaaksi. Myös elinkeinojen kehittämisessä näyttää löytyvän aina niitä, jotka haluavat laittaa kapuloita rattaisiin, Lohi toteaa.

Lohen mukaan Rovaniemi ja muut kunnat kohtaavat entistä kovemmat haasteet, kun ihmisten palvelutarpeet kasvavat. Samaan aikaan talous on pidettävä tasapainossa.

- Enää meillä ei ole varaa katsoa taaksepäin. Vain rakentavalla yhteistyöllä ja keskinäisellä kunnioituksella saamme aikaan positiivisen ilmapiirin. Se on avain yritystoiminnan kehittymiselle ja työpaikkojen syntymiselle. Tämä edellyttää myös avointa yrittäjien ja kaupunkilaisten kuulemista niin kaavoituksessa kuin muussakin päätöksenteossa, Lohi lausuu.

Lohen mukaan hänen vaalityössään on kolme teemaa:. aktiivinen toiminta työpaikkojen luomiseksi ja yritystoiminnan edistämiseksi, lapsiperheiden arjen tukeminen sekä ikääntyvän väestön palveluiden turvaaminen.

Lohi on kolmas kansanedustaja, joka on ehdolla Rovaniemen kaupunginvaltuustoon.