Perussuomalaiset yrittävät estää ongelmaehdokkaiden pääsyn kuntavaali-listoille.

Ehdokkaita puolueella on jo kaikissa Satakunnan kunnissa Harjavaltaa lukuunottamatta. Perussuomalaiset ovat pyytäneet ehdokkailta vakuutusta, ettei näillä ole rikostaustaa, kertoo perussuomalaisten Satakunnan-piirin puheenjohtaja Seppo Toriseva.

- Yllätyksiltä ei aina voi välttyä, vaikka kuinka haluaisi. Meillä kuitenkin ehdokassuostumuskaavakkeissa on kohta, jossa ehdokkaan halutaan perustelevan, jos hänellä on meneillään rikosoikeudenkäyti tai vastaava. Mutta emme sen syvällisemmin käy taustoja penkomaan, koska ihmisiin on luotettava. Tietysti jos tiedämme, että ehdokkaalla on jotain ongelmia, tutkimme taustat tarkemmin, Toriseva kertoo.

Perussuomalaisten ehdokasmäärä kohoaa Torisevan arvion mukaan Satakunnassa kolminkertaiseksi viime vaaleihin verrattuna.