Kuntavaaleissa kaikilla puolueilla perussuomalaisia lukuunottamatta on vaikeuksia ehdokasasettelussa. Näin uskovat valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta ja politiikan toimittaja Unto Hämäläinen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä.

- Kaikilla puolueilla on muutaman tuhannen hengen runko, joka pitää puoluetta pystyssä. Runsaan vuoden sisään on ollut kahdet vaalit, kolme vaalikierrosta. Väki on joutunut jo nyt tiukoille, ja nyt pitäisi vielä kerätä tuttuja ja tuntemattomia ehdolle, pohtii Hämäläinen.

Vaalirahoitusjupakan jälkimainingit ja toisaalta myös kuntien heikko talous voivat vähentää haluja lähteä ehdolle.

- Kuntaliitoksia tulee todennäköisesti runsaasti lisää ja epätietoisuus kunnissa on suurta. Tämä luo vaikuttamismahdollisuuksia, mutta ei välttämättä tunnu houkuttelevalta, miettii Ruostetsaari.

Yhtä mieltä asiantuntijat ovat siitä, että vaalivoitto perussuomalaisille tulee vain onnistuneen ehdokasasettelun kautta.

Perussuomalaisille ehdokasasettelu on avain mahdolliseen vaalivoittoon, mutta vielä ei tiedetä, missä kunnossa perussuomalaisten paikallisorganisaatio on. Siellä vaaditaan riittävän erilaisia ehdokkaita ja onnistumisia, että uusi jytky voisi onnistua, arvioivat asiantuntijat.