Kaupungin valtuutetut ja teknisen lautakunnan jäsenet Aimo Honkavuori ja Sulo Paksuniemi kritisoivat muun muassa apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttilan toimintaa.
Honkavuoren ja Paksuniemen mukaan Anttila oli vastoin teknisen lautakunnan päätöstä tuonut kaupunginhallituksen kokoukseen omia muutosehdotuksia Ounasvaaran kaavasuunnitelmaan.
Usean äänestyksen jälkeen kaupunginhallitus hyväksyi maaliskuussa 23 hehtaarin suuruisen alueen majoitusrakentamiselle teknisen lautakunnan hyväksymän pienemmän alueen sijaan. Lisäksi hallitus hyväksyi nykyiselle hotellille tilaa laajentua.
Lisäosat ja huono valmistelu kaatoivat kaavan
Maanantaina Rovaniemen kaupunginvaltuusto hylkäsi hallituksen kokouksessa hyväksytyn Ounasvaaran kaavaesityksen. Kaava palautettiin uudelleenvalmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle.
Teknisen lautakunnan jäsen ja kokoomuksen valtuutettu Aimo Honkavuori puolusteli tekemäänsä palautusehdotusta tyytymättömyydellä kaavavalmisteluihin.
- Kokoomus tarkasteli asiaa hyvän hallintotavan näkökulmasta. Kaikilta osin Ounasvaaraa koskeva kaava ei ole valmisteluiltaan mennyt niin hyvin kuin se olisi pitänyt. Se kokonaisuus tässä on takana, että kun kaupunki tekee tämmöistä kaavaa ja joutuu yhteistyössä viranomaisten kanssa tämmöistä tekemään
Teknisen lautakunnan jäsenen Sulo Paksuniemen mukaan esimerkiksi Sdp:lle nämä hyväksytyt laajennukset eivät kelvanneet.
- Kyllä ne olivat yksi syy kun kaupunginhallitus muutti nämä teknisessä lautakunnassa hyvässä yhteistyössä tehdyt päätökset. Toisaalta me ei olla muutenkaan kovin lämmenneet mökkikylien rakentamiseen Ounasvaaralle.
Keskusta puolusti ja pettyi
Keskustan valtuutettu ja hallituksen puheenjohtaja Skari Trög oli pettynyt siitä, että pitkään valmisteltu ja kaupunginhallituksen hyväksymä kaava palautettiin käytännössä lähtöpisteeseen
- Keskiviikkona tulee päivälleen kuusi vuotta siitä kun hanke lähti eteenpäin, silloinkin äänestyksen tuloksena.
Trögiä harmittaa erityisesti se, että valtava työ menee hukkaan ja sälyttää uudelle valtuustolle harkittavaksi jopa sellaisen vaihtoehdon, että koko kaava kuopattaisiin.
- Ainakin näin toivon, ettei käytettäisi aikaa sellaisten asioiden eteen, jotka eivät kehitä ja vie eteenpäin tätä Rovaniemen seutua.
Trög on sitä mieltä, että koko kaavaprosessi on joka tapauksessa aloitettava puhtaalta pöydältä.
- Ei tästä tule enää hyvää ellei tätä asiaa perinpohjin tutkita ja katsota mitä tämän kanssa kannattaa tehdä, Trög sanoo.