Yksi tämän ongelman kanssa painivista kuntapäättäjistä on Rovaniemen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen Sari Hänninen (vihr). Hän on joutunut tekemään uhrauksia työelämässä, jotta hän löysi aikaa toimia politiikassa.
- Mä olen kaksi viimeistä työpaikkaa jättänyt omasta tahdosta pois, koska työnantaja ei pystynyt järjestämään mulle palkatonta vapaata kaupunginhallituksen hoitamista varten. Viime kaudella hallituksen kokoukset alkoi arkisin kello yhdeltä, että se oli vielä hankalampaa silloin lähteä niin aikaisin pois.
Hännisen mukaan eniten ongelmia työn vuoksi on yksityisen sektorin lisäksi kunnan ja kuntayhtymien työntekijöillä, koska he tekevät sellaista työtä, johon ei ole helppo saada sijaisia. Valtion virkamiehille taas ajankäyttö tuntuu olevan joustavampaa.
Sari on nyt uudessa mielenkiintoisessa työssä, ja sama valintatilanne on taas edessä: miten yhdistää työn ja vaikuttamisen.
- Sieltä heti karsiutuu Lapin liiton kunta- ja aluekehityspäivät Inarissa. Kansainvälistymistoimikunta kokoontuu maanantaisin kello 10, ja se on vähän siinä ja siinä, että pitääkö pyytää maanantait vapaapäiviksi.
Autto: palkataan päättäjiä
Rovaniemen kaupunginvaltuuston nuori puheenjohtaja Heikki Autto (kok) on tietoinen aktiivisten ihmisryhmien vaikeuksista osallistua kunnalliseen päätöksentekoon. Hänen mukaansa tilanne korjautuu, jos valtuustoryhmät tiivistävät yhteistyötään ja ottavat isomman vastuun poliittisesta valmistelusta.
Kaupunginhallituksen rooli muuttuisi Autton kaavailussa poliittisesta toimijasta toimeenpanevaksi elimeksi, jonka jäsenet olisivat lautakuntien puheenjohtajia. Samalla hallituksen jäsenille alettaisiin maksaa palkkaa joko osa- tai täyspäiväisestä työstä.
- Päätöksentekoon tarvitaan henkilöitä, jotka voivat olla mukana koko- tai osa-aikaisesti. Kun jokaisessa valtuustoryhmässä olisi henkilöitä, jotka pystyisivät olemaan mukana läpileikaten koko valmistelussa, niin silloin myös valtuustoryhmien toimintaan saadaan taattua riittävän hyvä informaationkulku.
- Valtuustoryhmien toiminta on sitten sen verran joustavampaa, että siellä on mahdollista järjestellä ajankäyttökysymyksiä siten, että myös aktiivisinta elämäntilannetta elävien ihmisten näkemykset tulevat päätöksenteossa huomioiduksi.
Mitä ne äänestäjätkin ajattelee?
Sari Hänninen ei kuitenkaan innostu Autton palkatuista kunnallispäättäjistä.
- Heti ensinkin tulee mieleen, että keskittyykö se valta liikaa, että sitten on yksi pamppu. Se ei ainakaan meille vihreille sovi. Ja mitä ne äänestäjätkin ajattelee, että sitten vasta ollaan tosissaan, kun siitä maksetaan rahaa?