Rundgren sanoo, että uudet aikataulut vaikeuttavat Euroopasta ja Aasiasta tulevien ulkomaisten matkailijoiden siirtymistä Helsinki-Vantaalta etenkin Ivalon, Enontekiön, Kittilän ja Kemin kentille. Kansanedustajien mukaan aikataulumuutokset uhkaavat romuttaa hyvin alkaneen ulkomaalaismatkailijoiden kasvun Lapin matkailukeskuksissa.

- Matkailukeskuksiin on tehty investointeja aasialaisasiakkaita varten. Niiden kannattavuus on nyt uhattuna, Rundgren toteaa.

Finnair on aikataulumuutosten lisäksi vähentämässä lentoja Kittilään ja Ivaloon ensi talvena.

- Onko ministeri Hautala laittamassa Finnairia myyntiin, kun yhtiö vähentää vähemmän kannattavia kotimaan lentoja, Rundgren kysyy.

Ei ILO-sopimukselle

Pohjoisen lentojen tulevaisuus nousi esiin Lapin kansanedustajien perinteisellä syksyn maakuntamatkalla Ylä-Lappiin. Edustajat saivat lentojen lisäksi katsauksen Sodankylän, Inarin ja Utsjoen kuntien tilanteesta sekä alueen elinkeinojen kehityksestä. Sodankylässä valotettiin alueen kaivoshankkeiden tämänhetkinen tilanne ja erityisesti Inarissa ja Utsjoella matkailun näkymiä.

Inarissa kuultiin Sajoksessa katsaus saamenkielen kielipalveluihin. Kansanedustajat tulevat tekemään työtä sen eteen, että myös ns. kotiseutualueen ulkopuolella järjestetään saamenkielen opetusta sitä haluaville koulujen kielivalikoimassa.

ILO-sopimuksen ratifiointi nousi myös esille matkan aikana. Lapin kansanedustajilla on yhteinen näkemys, että ratifioinnille ei ole edellytyksiä. Edustajat pyrkivät järjestämään seminaarin, jonka välityksellä saataisiin muiden kansanedustajien tietomäärää tässä Lapille tärkeässä asiassa lisättyä.