Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) rauhoittelee työmarkkinaosapuolten raamisopimuksen avaamisesta käytyä keskustelua. Katainen kehottaa Yle Uutisten haastattelussa sekä työnantaja- että -tekijäpuolta malttiin ja aktiiviseen vuoropuheluun asiassa.
Katainen sanoo, ettei hän ole huolissaan viime päivinä raamisopimuksen ympärillä virinneestä keskustelusta. Elinkeinoelämän keskusliitto EK kertoi perjantaina vaativansa kaikkia työehtosopimuksen mahdollistamia joustoja käyttöön talouden alamäen vuoksi. Työntekijäpuoli torjui tuoreeltaan ehdotuksen.
- En usko, että kukaan on suoraan esittänyt, että raami pitää purkaa. Raamilla on kuitenkin pystytty saamaan vakautta aikaiseksi. Uskon, että Suomessa työttömyys olisi huomattavasti suurempaa, mikäli olisi menty liittokierroksen kautta, koska palkankorotukset olisivat olleet työttömyyttä lisääviä eivätkä työllisyyttä lisääviä, Katainen arvioi.
Kataisen mukaan myös raamisopimuksen sisällä pystytään toimimaan joustavasti. Hän kehottaakin työmarkkinaosapuolia aktiiviseen keskusteluun tilanteen selvittämiseksi. Ulkopuolisten neuvoja ei nyt Kataisen mukaan tarvita.
- Toivon, että työnantaja- ja työntekijä(-puoli) keskustelevat, mitä voidaan yhdessä tehdä, että työpaikat säilyvät ja pikemminkin lisääntyvät, pääministeri kertoo.
Katainen myös muistuttaa, että huoli epävakaan taloustilanteen seurauksista koskettaa sekä työnantajia että työntekijöitä.
- Siitä kun raamisopimus solmittiin, taloustilanne on mennyt epävakaampaan ja huonompaan suuntaan. On ymmärrettävää, että monet yritykset ovat huolissaan omasta tulevaisuudestaan ja siitä, että kykeneekö ylipäänsä toimimaan. Ja se tietysti tarkoittaa sitä, että moni työntekijä on huolissaan, säilyykö oma työpaikka, Katainen huomauttaa.
Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) toivoi puolestaan torstaina Yle Uutisten haastattelussa, ettei viime syksynä solmittua raamisopimusta avattaisi uudelleen. Ihalaisen mielestä kaksivuotisen raamisopimuksen luonnollinen tarkasteluajankohta voisi olla ensi kesänä, jolloin hallitus tekee hallitusohjelman puolivälitarkastelun.