Keskusta tekee välikysymyksen vanhustenhoidosta.

Keskustan eduskuntaryhmän ja puolueen johto ilmoittivat torstaina tekevänsä lähiaikoina välikysymyksen ikääntyneiden hyvästä hoidosta.

- Keskustalaiset ovat pöyristyneitä siitä, että sekä kokoomus että etenkin sosiaalidemokraatit ovat muljauttaneet laajan ja tärkeän vanhuspalvelukeskustelun lapselliseksi kinasteluksi desimaaleista, puolue sanoo tiedotteessaan.

Keskusta katsoo SDP:n myöntäneen, että henkilöstömitoituksen esiin nostamisessa on kyseessä vaalitemppu.

Keskustan mukaan palvelujen tarve kasvaa, jonka vuoksi Suomessa on oltavat toimiva vanhuspalvelulaki.

- Tulevaisuus on toki muutakin ja siihen liittyy osaavan henkilöstön riittävyys ja koulutus, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen toteaa.