Mistä on kyse?
Eduskunnan hallintovaliokunnasta ei juuri löydy ymmärrystä ajatukselle liikkuvan poliisin lakkauttamisesta. Yle Uutisten keräämien tietojen mukaan vain aniharva valiokunnan jäsen haluaisi lakkauttaa liikenteen valvonnasta vastaavan liikkuvan poliisin.
Hallituspuolueiden edustajistakin valtaosa suhtautuu lakkauttamiseen kriittisesti. Epäilijöitä löytyy molemmista päähallituspuolueista.
- Suomalaista liikenneturvallisuutta ei pidä asettaa vaakalaudalle, poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Mika Kari (sd.) perustelee.
- Liikkuva poliisi pitää säilyttää puhtaasti liikenneturvallisuuden takia, kokoomuksen Tapani Mäkinen puolestaan vaatii.
"Huonosti valmisteltu"
Vasemmistoliitossa puolestaan valitellaan sitä, että työryhmän esitystä leimaa tulipalokiire. Vasemmistoliiton Risto Kalliorinteen mukaan hallintovaliokunta on "joutunut lukemaan kaavailuista lehdestä".
- Esitystä ei voi tällaisenaan hyväksyä. Pitää varmistaa, ettei Suomen maanteistä tule Villi Länsi, Kalliorinne muistuttaa.
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Mattila ei vielä työryhmän perusteilla liikkuvaa poliisia lakkauttaisi.
- Mikään ei viittaa liikenteen määrän vähenemiseen, huomauttaa Mattila.
- Lisäksi liikkuva poliisi on tehnyt merkittävää työtä harmaan talouden tutkinnan tehostamisessa ja kaikessa rikollisuudessa, joka liikkuu pitkin teitä.
Myös Mattilan puoluetoveri Reijo Hongisto (ps.) tyrmää esityksen. Hongisto on ammatiltaan poliisi ja kertoo tuntevansa kentän tilanteen.
- Paikallispoliisiin kaavaillut liikenteenvalvontayksiköt lähetettäisiin herkästi muihin tehtäviin ja liikenteenvalvonta kärsisi, Hongisto arvioi.
- Kiinnijäämisriski pienenee, törkeät ylinopeudet lisääntyvät, samoin rattijuopumukset ja huumetokkurassa ajaminen. Ulkomaista rekkaliikennettä ei valvo kukaan, Hongisto lataa.
"Taloudelliset syyt takana"
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho puolestaan arvioi, että liikkuvan poliisin lakkauttamisen taustalla ovat lähinnä taloudelliset syyt.
Samoilla linjoilla on keskustan Timo Korhonen.
- Työryhmä on joutunut lähestymään asiaa yksinomaan taloudellista näkökulmasta. Nyt pitäisi pysähtyä miettimään, mitä tästä seuraa, Korhonen sanoo.
Kokoomuksesta varovaista tukea
Kokoomuksen rovaniemeläinen kansanedustaja Heikki Autto on valmis liikkuvan poliisin lakkauttamiseen, jos hallintovaliokunnan asiantuntijakuulemisessa näytetään vihreää valoa.
- Liikkuvalla poliisilla on merkittävä tehtävä. Mutta kun olen keskustellut monen poliisipäällikön kanssa, olen saanut käsityksen, että tehtävät voidaan hoitaa paikallispoliisin vahvistuvien resurssien avulla.
- Kuitenkin raskaan liikenteen valvonta on turvattava, jos liikkuva poliisi lakkautetaan.
Myöskään kokoomuksen Markku Mäntymaa ei tyrmää ajatusta, jos "pystytään osoittamaan, että liikennevalvonta toimii."
- Esityksessä on kuitenkin riskinsä, Mäntymaa sanoo.