Tampereen kaupunginvaltuusto valitsi odotetusti loppuvaltuustokaudeksi kaupunginhallituksen jäseneksi Anna-Kaisa Ikosen. Hän aloittaa pestinsä väistyvän Sanna Ojasen tilalla.
Aiemmin apulaispormestarina toiminut ja sittemmin valtiosihteeriksi siirtynyt Ikonen uskoo ajan riittävän myös hallitustyöskentelyyn.
Hän pitää kiinni suurten puolueiden linjasta, että pormestariehdokkaita ei nimetä ennen vaaleja, mutta myös pormestarius kiinnostaa uutta kaupunginhallituksen jäsentä.
- Tokihan se on kiinnostava paikka, ja aika näyttää. Nyt tällä hetkellä valmistaudutaan syksyn kunnallisvaaleihin ja kyllä olen vaaleissa ehdolla valtuustoon.
Ikonen myöntää, että selkeät pormestariehdokkaat toisivat kansalaisille selkeyttä siihen, että kenelle antaa äänensä.
- Toisaalta se, minkä takia eri puolueet tähän päätyivät oli se ajatus, että annetaan ihmisille mahdollisuus vaikuttaa vaaleissa ja se voi sitten vaikuttaa siihen, kuka voi valikoitua pormestariehdokkaaksi. Molemmissa vaihtoehdoissa on siis omat hyvät puolensa, Ikonen sanoo.
Ikosta on jo aiemmin pyytänyt pormestariehdokkaaksi Tampereen suurin kokoomuslainen naisyhdistys.