YT-neuvotteluja yhtiössä on käyty kesäkuusta lähtien. Neuvotteluiden tuloksena Forssan ikkunoiden kokoonpanotehtaan toiminnot siirretään Kuopioon ja yhdistetään sikäläiseen komponenttitehtaaseen.
Toiminnan keskittämisellä haetaan toiminnan kannattavuuden parantamista sekä parempaa asiakaspalvelua esimerkiksi lyhyempien toimitusaikojen muodossa.
- Forssan kannalta tilanne on tietysti äärettömän valitettava. Kokoonpanotehtaamme on varsin uusi ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä siellä tehtyyn työhön, toimitusjohtaja Simo Tunkelo sanoo.
Fenestran mukana uppoaa Forssasta ilmeisesti myös ainakin Pilkingtonin tehdas.
Kokoomuksen forssalainen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen kertoo puolestaan omassa tiedotteessaan, että hän on ottanut Fenestra-asian johdosta yhteyttä elinkeinoministeri Jyri Häkämieheen. Häkämies on luvannut muun muassa selvittää Forssan mahdollisuutta äkillisen rakennemuutoksen tukeen.