Oppositiopuolue keskustan mukaan vanhuspalvelulaki on säädettävä pikaisesti ja sen lähtökohtana pitäisi olla, että ihmisiä hoidettaisiin mahdollisuuksien mukaisesti kotona.

Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula muistuttaa, että tämä oli myös lakia valmistelleen työryhmän näkemys. Laitoshoidon mitoitukset pitäisi Rehulan mukaan ottaa käyttöön vasta, jos tavoitteet eivät muuten toteudu.

- Kun hallituksen viesti on se, että ihmiset hoidettaisiin laitoksissa jatkossa, niin työryhmän esityksen pohja ja meidän tahto on, että ihmiset hoidetaan kotona.

Rehulan mukaan keskustelu kauan odotetusta ja välttämättömäksi tunnustetusta laista on nyt keskittynyt laitoshoidon henkilöstömitoitukseen, joka vaatimattomastikin toteutettuna maksaisi kymmeniä ellei satoja miljoonia euroja.

- Jos on kolmekymmentä miljoonaa uutta rahaa, niin meidän mielestä se pitäisi kohdentaa omaishoidon tukijärjestelmän kehittämiseen, esimerkiksi omaishoidon verovapauteen, sanoo Rehula.