Vanhustyön keskusliitto kannattaa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin ja SDP:n ajamaa henkilöstömitoituksen lisäämistä vanhuspalvelulakiin.
- Vähimmäismitoitus on kannatettava asia, mutta nyt en osaa vielä sanoa, että minkälaisia lukuja tässä ollaan esittämässä, sanoo Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen.
Vaikka henkilöstön määrän arvioiminen on vaikeaa, tulisi siitä Karjalaisen mukaan silti määrätä joko suoraan vanhuspalvelulaissa tai laissa nimetyssä asetuksessa.
- Tärkeintä on, että jossakin on selkeät määritelmät, joita noudatetaan ja joiden rikkeisiin voidaan tarpeen mukaan myös puuttua, Karjalainen sanoo.
Karjalainen pitää toisaalta tärkeänä myös ministeri sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) näkemystä siitä, että on tärkeää arvioida vanhuspalvelulakia kokonaisuutena.
- Siinä on myös muita asioita kuin vanhainkotien ja palvelutalojen henkilöstömitoitus.
Keskeisenä viestinä lain valmistelijoille Karjalainen korostaa rahoituksen turvaamista, jotta lain hyvä tarkoitus ei vesittyisi.
- Ehkä pitäisi miettiä sanktioitakin laiminlyöntien varalta, hän sanoo.