Yle Uutiset kysyi Suomen euroedustajilta kolme kysymystä
1. Miten näette kysymyksen siitä, onko Euroopan vakausmekanismilla ensisijaisen velkojan asema euromaille annetuissa tukipaketeissa?
2. Miltä teistä näyttää eurokriisin tulevaisuus?
3. Millä tavalla tiukka linja eurokriisin hoidossa on vaikuttanut Suomen asemaan?
Alla edustajien vastaukset on esitetty lyhennettyinä
Tarja Cronberg (vihr.)
1. On kummallista, jos eduskunta ei ole ymmärtänyt oikealla tavalla. Eduskunnan on ehdottomasti käsiteltävä asia uudelleen. Jonkun lainsäädäntöneuvoksen olisi pitänyt selvittää, mitä sopimus tarkoittaa. Kiireinen aikataulu ei voi olla veruke sille, jos asioita ei ole ymmärretty oikein.
2. Ylipäänsä on keskitytty liikaa eurokriisiin. Se, mikä on riski, tapahtuipa eurolle miten tahansa, on EU:n kahtiajako. Kriisi on jakanut unionin kahtia, euromaihin ja muihin. Tätä jakoa joudutaan vielä paikkaamaan.
3. On vaikuttanut negatiivisesti. Suomi hahmottuu itsekkäänä vakuuksien vaatijana. Hollannin pääministeri sanoi hiljattain, että Suomi vastustaa kaikkea, Hollanti ei. Kun tällainen ajatus leviää, niin kyllähän siitä jää negatiivinen kuva.
Sari Essayah (kd.)
1. On selvää, että ensisijaisuudesta voidaan luopua yksimielisesti sovittaessa. Kun olemme itse olleet hyväksymässä Espanjan lainaosuuden mahdollisen siirron EVM:ään ilman etuoikeusasemaa, niin varmasti on ymmärretty, että näin voidaan EVM-sopimuksen sääntöjen puitteissa tehdä.
2. Synkältä näyttää. Kriisin ratkaisukeino eli se, että aina haetaan lisää yhteistä velkaa ei näytä vakuuttavan markkioita. On korkea aika miettiä, mitä muuta voitaisiin tehdä. Tien päässä häämöttää Euroopan keskuspankin rahan painamisen laukaisema hyperinflaatio tai EVM-vivutuksen aikaansaama romahdus.
3. On käsittämätöntä ja absurdia, että mietimme Suomi-kuva -kysymyksiä. Pitäisi miettiä, miten kriisi vaikuttaa niiden maiden maineeseen, joilla talous on päässyt siihen tilanteeseen, että joudutaan pyytämään muilta apua ja muut maat joutuvat vaarantamaan oman taloutensa. Se tiedetään yleisesti, että Suomella on hallitusohjelmassaan kirjaus vakuuksien vaatimisesta.
Satu Hassi (vihr.)
1. Olisi hyvä, että ensisijaisen velkojan asema olisi EVM:llä, ja olen ymmärtänyt, että sillä se asema on. Jos se kuitenkin kääntyy tarkoitustaan vastaan, eli jos siitä tulee kriisiä pahentava elementti, pitää sitä harkita uudelleen. Jos lainakorot nousevat niillä mailla, joilla korot ovat muutenkin ongelma, pitää asiaa miettiä.
2. Kukaan ei pysty ennustamaan. Keskeinen tekijä on finanssimarkkinoiden itsekäs oman edun tavoittelu, eli pelastukoon ken voi -linja, jossa katsotaan vain firmojen etua, eikä lainkaan sitä, mitä se tekee kokonaisuudelle. Kun on tällainen finanssimarkkinoiden sopuli-ilmiö, on tulevaa mahdotonta ennustaa.
3. Vaikutusta ei kannata liioitella suuntaan eikä toiseen. Jokainen jäsenmaa on jossain asiassa hankala. Ei se kaada maailmaa, mutta toisaalta en myöskään liioittelisi sitä tulkintaa, että tämä on lisännyt Suomen vaikutusvaltaa. On mahdollista, että se jossain asiassa myös kostautuu, kun Suomi tarvitsisi muiden maiden myötämielisyyttä, ja sitä ei sitten löydykään.
Liisa Jaakonsaari (sd.)
1. Yhdyn komissaari Olli Rehnin analyysiin siitä, että tietyllä tavalla sekä Suomen hallitus, että komissio ovat tässä oikeassa. Elävä elämä ja markkinoiden suunnaton paine kallistavat analyysin sille puolelle, että ensisijaista asemaa ei ole. Silloin yksityiset sijoittajat vetäytyisivät kriisimaiden markkinoilta.
2. Tämä ei ole ainoastaan eurokriisi, tässä on myös kilpailukykykriisi, jonka Eurooppa on valitettavasti häviämässä nouseville talouksille. Meillä on ikääntymiskriisi, ja ennen kaikkea tämä on poliittisen järjestelmän kriisi. Niin kauan, kuin jäsenmaat ovat näin erimielisiä tavoista ratkaista ongelmia, tähän systeemiin ei luoteta.
3. Sen vasta historia kertoo. Ei ole näkyvissä mitään suurta ongelmaa, mutta ehkä enemmän tämä on vaikuttanut suomalaisten omaan sielunelämään. On tullut kummallinen käsitys, että tässä on Suomi vastaan muu Eurooppa, joka on tulevaisuutta ajatellen hankala asetelma. Toisaalta tämä on herättänyt myös kunnioitusta siitä, että pieni maakin näyttää kaapin paikkaa.
Anneli Jäätteenmäki (kesk.)
1. En ole eduskunnan jäsen, enkä ole sopimuksia lukenut, mutta jos lakiesitys tehdään, niin pykälissä pitää olla ne määräykset, jotka ovat voimassa. Jos on jossain alussa jotain, niin ne eivät ole velvoittavia sääntöjä vaan yleislausekkeita. Minua ihmetytti, kun luin lehdestä, että se on vain johdannossa, eikä ilmeisestikään missään sitovassa määräyksessä.
2. Tämä on vain syvenemässä. Espanjan itsenäishallintoalueet ovat hakemassa tukea, ja pelkona on, että koko Espanja hakee, ja entä sitten Italia. Ei tässä ainakaan tänä päivänä näy aurinkoista suuntaa, vaan kyllä tämä syvenee.
3. Brysselin parlamentissa vakuudet eivät ole olleet iso asia. Siellä jokainen valtio pitää vuoronperään puoliaan, ja mielestäni Suomen pitää pitää puoliaan. En ole koko aikana ymmärtänyt, että tämä olisi ainakaan parlamentin näkökulmasta ollut mikään ongelma. Ei se ole mitenkään vahingoittanut Suomi-kuvaa.
Riikka Manner (kesk.)
1. Olisi ensisijaisen tärkeää ehdottoman tärkeää, että asema olisi sopimuksessa mainittu. Ristiriitaiset tiedot asiasta ovat erittäin hälyttäviä. Olli Rehn totesi, että Espanjan kohdalla tätä ei sovellettaisi, ja minun mielestäni se on todella huono asia, eikä sellaiseen pidä suostua. Tapa, jolla asia eduskunnalle esiteltiin oli sekava.
2. Jos Kreikan osalta lähdetään kolmatta tukipakettia rahoittamaan, niin siinä mennään liian pitkälle. Täytyisi vakavasti pohtia sitä, että Kreikka irrotettaisiin eurosta. Pitää tehdä myös pysyvämpiä ratkaisuja, koska pelkkä rahan lisäsyytäminen ei ratkaise kriisiä, se on huomattu.
3. On ollut hyvä, että Suomi on vakuuksia vaatinut, mutta kuinka varman pohjan ne antavat sille, että voimme joskus rahoja saada takaisin, siitä en olisi lainkaan varma.
Sirpa Pietikäinen (kok.)
1. On ihan selvää, että ensisijaisuus on mainittu johdannossa eikä pykälissä. EVM:lle on haluttu jättää tilaisuus harkita. Rehn kuvasi tilannetta varsin oikein, kyse on siitä, mitä jäsenmaat ovat sopineet. Kun tehdään isoja sopimustekstejä, eduskunnan pitää olla valveilla ja tietoinen siitä, mitä päätetään. Ja eduskunnan pitää pyytää ja saada kaikki mahdollinen tieto.
2. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Nyt on kaksi vaihtoehtoista tietä: joko vakautetaan finanssijärjestelmää ja tehdään sitovaa lainsäädäntöä tai kansaa kidutetaan liikaa tukipaketeilla, joilloin on todellinen riski euron hajoamiselle.
3. Suomi-kuvaa surraan liikaa. Siihen vaikuttaa eniten se, miten rakentavia me olemme ja miten me suhtaudumme siihen olennaiseen kysymykseen ja löydämme ratkaisevia kompromisseja. Jokaisella maalla on omat rajaehtonsa ja kysymyksensä, emme me ole siinä poikkeuksellisia.
Petri Sarvamaa (kok.)
1. Minulla on sama tulkinta kuin komissaari Olli Rehnillä. Ensisijaisuus ei ole olemassa kategorisesti aina, vaan siitä päätetään tapauskohtaisesti.
2. Ennustaminen on äärimmäisen hankalaa. Aina on käytetty parasta mahdollista saatavilla olevaa tietoa, mutta silti arviot ovat olleet puutteellisia. Meidän kaikkien etu olisi se, että selvittäisiin takaisin kuivalle maalle.
3. Poliittinen eliitti osaa kyllä lukea tilannetta. Mutta voi olla, että Kreikka-vakuuksista lähtien kirjoitetut jutut ovat hiukan saattaneet tarttua tavallisen kansalaisen korviin. Mutta Suomella on niin valtavan paljon mainepääomaa, että vähän sitä voi käyttääkin.
Hannu Takkula (kesk.)
1. Olli Rehnin näkemys on oikeansuuntainen. Lähtökohtaisesti EVM:llä on ensisijaisuus, mutta siitä voidaan keskustella. Sopimustekstit ovat ongelmallisia, koska ne on kirjoitettu niin, että niihin jää tulkinnanvaraa.
2. Lähikuukausina tulee tuen piiriin uusia maita: Kypros ja Slovenia, eikä Belgiakaan ole kaukana. Luulen, että mennään setelirahoituksen lisäämiseen. Se ei ole paras konsti, mutta nyt alkavat olla konstit vähissä.
3. Puhe siitä, että asia kostautuisi Suomelle myöhemmin, on älytöntä. Ei Euroopan Unioni ole mikään kostojärjestö, eikä esimerkiksi Kreikalle ja Espanjallekaan ole kostettu. Suomea on pidetty äänettömänä yhtiömiehenä, mutta nyt on huomattu, että myös meillä on vaatimuksia.
Sampo Terho (ps.)
1. On ehdottoman tärkeää, että ensisijaisuus säilyy. Sopimus on hyväksytty juuri siksi, että siinä on ensisijaisuus. Parempi kuitenkin olisi, jos koko vakausmekanismia ei luotaisi, tai ainakin Suomi jättäytyisi sen ulkopuolelle.
2. Näyttää siltä, että yhteistyötä tiivistetään entisestään, vaikkei se auta mitään. Paras olisi, jos lainat järjesteltäisiin uudelleen, ja sijoittajat kärsisivät tappiot. Uusia maita tulee pyytämään apua, se on ihan selvää.
3. Suomi on ensimmäistä kertaa alkanut käyttää sanaa "ei". Linjanmuutos on kyllä huomattu, mutta se ei ole huono asia.
Nils Torvalds (r.)
1. Ei ensisijaisuudesta voi tapauskohtaisesti päättää. Komissio voi tietenkin olla sitä mieltä, että he haluaisivat päättää tapauskohtaisesti, koska se helpottaisi heidän elämäänsä. Mutta ei se oikein periaatteellisesti sovi.
2. Eurokriisiä on vatkattu kolme vuotta, ja siihen on kuulunut halu nähdä ongelmia vähän pienempinä, kuin mitä ne oikeasti ovat. Nyt olemme taitekohdan edessä. Nyt tarvitaan jotain pysyvää. Ja tarvitaan demokraattisempaa päätöksentekoa, jossa nähdään suuret kokonaisuudet ja tehdään nopeita päätöksiä.
3. Viisaita on muissakin maissa. Kyllä he ymmärtävät, missä puristuksissa suomalaiset puolueet ovat viime eduskuntavaalien jälkeen.