Mistä on kyse?
Kuntauudistuksen suunnittelun lähtökohdaksi tulee ottaa lasten ja nuorten hyvinvointi, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoo tiedotteessaan. Aula on huolissaan siitä, että kunnat ratkovat taloudellisia haasteitaan lasten, nuorten ja perheiden kustannuksella.
- Lasten ja nuorten edun tulisi olla niin valtion kuin kuntienkin strateginen tavoite, koska aikuisiän hyvinvoinnin eväät luodaan lapsena, Aula perustelee.
Aula luovutti vuosikirjansa _Lasten ja nuorten kunta luo hyvinvointia _hallinto- jakuntaministeri Henna Virkkuselle (kok.) tänään eduskuntatalossa. Ministerin mukaan kuntalain uudistuksessa yksi tärkeimpiä asioita on kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen.
- Tutkimuksista tiedämme, että kun asukkaat pääsevät itse suunnittelemaan kunnan palveluja, he ovat niihin tyytyväisempiä. Tähän työhön myös lapset ja nuoret on otettava luontevasti mukaan.
Lapsiasiavaltuutettu Aulan mielestä lapsilla ja nuorilla on paljon annettavaa esimerkiksi kehitettäessä toimivia ratkaisuja nuorten syrjäytymisen estämiseksi.